HPS:n uusi juniorivastaava – Anu Seppä

9.5.2018

HPS haluaa entisestään kehittää pienten lasten toimintaympäristöä, jonka johdosta seuraan on palkattu uusi työntekijä.

HPS:n uudeksi juniorivastaavaksi on valittu 27-vuotias Anu Seppä. Toimenkuvaan kuuluvat aloittavien ikäluokkien toiminta, futiskoulut ja futiskerhot, leiritoiminta sekä päiväkotifutis.

  • haluamme luonnollisesti kehittää lasten ja seuran toimintaympäristöä sekä olla vahvemmin esillä mm. päiväkotimaailmassa, joten rekrytointi on erittäin tarpeellinen. Anu tuo energiallaan ja osaamisellaan uusia tuulia seuran toimintaan ja mahdollistaa seuran kehittymisen seuraavalle tasolle, HPS:n junioripäällikkö Pasi Paakki toteaa.

Anu on koulutukseltaan fysioterapeutti ja koulutettu urheiluhieroja. Hän toimii myös GPS T03/04-joukkueen apuvalmentajana.  Anu on Kolmosessa pelaavan HPS/2-joukkueen kapteeni sekä toimii naisten edustusjoukkueen fysioterapeuttina.

  • on mahtavaa, että saa tällaisen tilaisuuden päästä työskentelemään rakastamansa lajin ja lasten parissa. Odotan innolla uusia tuttavuuksia, työtehtäviä ja ennen kaikkea haluan omalta osaltani tehdä Hopsista entistä paremman seuran, jossa lapset voivat harrastaa futista iloisessa ja laadukkaassa ympäristössä, Anu sanoo innoissaan.

Toimenkuva on alkuun osa-aikainen, mutta syksystä 2018 eteenpäin se muuttuu päätoimiseksi. Anu aloitti työt maanantaina 7.5. ja tulevina viikkoina hänellä on edessään mm. HPS:n päiväkotifutistapahtumat.