HPS 97 poikien Jyväskylä Cup-matka 10.-12.06.2011
Aurinkoisena perjantaina 10.06. läksimme 20 pojan voimin bussilla kohti Jyväskylää.
Valkku Lars Von der Ploeg tähdensi jo menomatkalla, miten tärkeää on helteisessä kelissä juomatankkaaminen.
Illalla keskustahotellissamme tankkasimme hyvin ennen nukkumaan menoa.
Aamun tukevan aamiaisen jälkeen bussin nokka kohti Huhtasuon kenttää, jossa totesimme,
että nurmikenttä oli talven jäljiltä huonossa kunnossa. Meidän ensimmäinen peli oli Nupsia vastaan,
joka oli kookas joukkue, mutta HPS-laisella yrittämisellä väänsimme 3-2 voiton.
Pelin jälkeen varjoon lepäilemään ja tankkaamaan- seuraavaan peliin ei ollut kovin pitkää aikaa.
Se oli PaRia vastaan; tiukka vastus, ja meille makea 3-1 voitto.
Söimme kentän koululla tukevan ruoan, jonka jälkeen kohti hotellia, jossa lepoa ja keskittymistä illan jatkopeliin.
Vastaan juoksi Haupa, jonka voitimme 3-1.
Iltapalan jälkeen pojat olivat valmista kauraa petiin rankan päivän päätteeksi. Tiesimme jo illalla, että aamulla
vastaan juoksee kova Tips 97 Kilpa.
Aamupalan jälkeen bussilla taas kentälle, jossa meitä vastassa oli kookas ja taidokas Tips97 Kilpa, joka
vei meistä 3-0 voiton kovasta taistosta huolimatta. Tällä tappiolla tipuimme loppuottelusta.
Jäimme varjoon seuraamaan Jyväskylän Komeettojen ja JJk-n välistä peliä, jonka voittaja jatkoi finaaliin, ja
häviäjä meitä vastaan pronssimatsiin. JJK hallitsi peliä, mutta Komeetat vei voiton 1-0, joten Komeetat
meni Tipsiä vastaan finaaliin. Tässä välissä ehdimme käydä viilentelemässä kroppia ja tunteita
järvellä, jossa pojat leiskauttelivat komeita hyppyjä tornista.
Jyskän tekonurmella meitä vastaan asettui mainiota syöttöpeliä pelaava JJK, jonka voitimme 2-1.
Pelin jälkeen tunnelma oli korkealla joukkueemme kapteenin nostettua pokaalin ilmaan, ja poikien
saatua pronssimitalit kaulaan. Pienen sadekuuron saattelemana bussiin ja kohti etelää ja Helsinkiä.
Bussissa raikui "poika saunoo" ja pojat olivat super iloisia. Hieno palkinto kovasta tsemppaamisesta
joukkueelle ja upeista torjunnoista veskarille.
Kotiin saavuimme illalla väsyneinä mutta tyytyväisenä.
Pojat säilyivät ilman suurempia kolhuja, olihan meillä hyvät huoltojoukot, kun Satu ja Jaana
teippasivat rakot ja hiertymät piiloon. Lassen taktiikat onnistuivat loistavasti, varsinkin tankkauksen
tärkeys helteisellä ilmalla tuli kaikille selväksi.
Hyvä tsemppi jatkui tiistaina piirisarjassa, jossa HPS 97 / United otti voiton KäPasta, ja menimme
puhtaasti ilman tappioita lohkovoittoon.
Tästä on hyvä jatkaa kohti Hesa Cupia.
Teksti:Lea ja Esko Simpanen
Lue myös seuraavan lehtileikkeen pronssiottelusta
HPS-97:n turnausmatka Dana Cupiin heinäkuussa 2010

Teimme matkapäätöksen syksyllä 2009, ja tämän jälkeen alkoi majoituksen metsästys. Tämä ei ollutkaan ihan helppoa, sillä yritimme saada majoituksen koko joukkueelle ja perheille samasta paikasta. Reissu päätettiin toteuttaa perhereissuina, eli suurimman osan pojista koko perhe oli lähdössä mukaan viettämään lomaa Tanskan Pohjois-Jyllantiin. Tanskan matkailun sivuilta bongasimme paikan nimeltä Lokken, josta suurin osa perheistä sai hommattua asunnon. Lokken osoittautui varsin viehättäväksi pikkukyläksi kahviloineen, ravintoloineen ja kauppoineen Löysimme myös upeat kentät harjoitteluun ja täällä hioimme Lassen johdolla joukkueen huippuvireeseen. Täältä oli helppo suunnistaa eri pelipaikoille, päätapahtumahan ja kisastadion sijaitsi Hjorringissä n 20 km päässä.
Dana Cup on yksi maailman suurimmista junioriturnauksista, yli 850 joukkuetta 45 eri maasta. B13-poikajoukkueitakin oli mukana huima määrä, ja nämä oli jaettu seitsämääntoista lohkoon, kussakin lohkossa oli 6 joukkuetta. Suurin osa tästä ikäryhmästä tuli naapurimaasta, Norjasta.
Ensimmäinen vastustajamme oli edellisen vuoden loppuottelujoukkue, Näset BK Ruotsista, jonka kanssa pelasimme varmaan kisojen parhaan pelin, ja lopputulos 0-0- tuntui voitolta. Ruotsin pojille se tuntui häviöltä, katkeralta sellaiselta. Hyvä tunnelma oli ensimmäisen pelin jälkeen, ja itseluottamusta tuli roppakaupalla pojille tästä matsista.
Seuraavaksi kohtasimme Vidar FK-n Norjasta, jolle hävisimme 0-1, ja huomasimme, että norjalaiset vastustajamme pelaavat paljon fyysisempää peliä kuin meillä.
Uraedd FK Norjasta oli seuraava vastustajamme, ja heidän kanssa pelasimme tasapelin 1-1.
Gjovik-Lyn Norjasta oli ensimmäinen jatkopelivastustajamme, ja tämän matsin voitimme 1-0.
Hieno olo oli porukalla tämän jälkeen.
Kovat pelit vaativat kuitenkin veronsa, ja poikia teippailtiin pelikuntoon ja monella oli paikat kipeänä, mutta Hopsilaisella sisulla taisteltiin eteenpäin.
Bya*sen IL Norjasta (yllätyskö?) juoksi vastaamme seuraavaksi. Tässä pelissä taistelimme ylivoimaa vastaan, sillä norjalaiset saivat ylimääräisen pelaajan norjalaisen tuomarin muodossa.. Tästä huolimatta veimme makoisan voiton, 2-1.
Harmaan ja sateisen perjantai-iltapäivän vastustajaksi tulikin sitten lähes punakoneelta vaikuttanut Gogol MSK Puolasta. Pojat olivat päätä pidempiä kuin meidän hemmot, mutta yllätysjohtomme 1-0 muuttui lopulta 1-2 häviöksi. Taistelimme loppuun asti pystyssäpäin, vaikka poikia kursittiin ja hierottiin pelikuntoon.
Perheloma fudiksen parissa ylitti kaikkien ennakko-odotukset. Hienojen pelien lisäksi perheet viettivät aikaa yhdessä, pojat uivat kylmässä Atlantissa, muutama äiti ja sisko testasivat islanninponivaelluksen upeilla rannoilla, golfiakin löytyi Lökkenistä, eli aktiivilomaa parhaimmillaan samanhenkisessä seurassa. Iltaisin istuttiin porukalla ja pelattiin jälkipelejä.
Turnausviikon jälkeen porukka erkani, jotkut kohti Suomea, ja jotkut jatkoivat vielä lomailua.
Dana Cup-turnausmatka oli hieno reissu, joka hitsasi poikia yhteen, ja antoi kaikille upeita muistoja. (Lea ja Esko Simpanen)