Annika Haanpää HPS:aan

16.11.2022

Viime kaudella hopeamitalin Kansallisessa liigassa pokannut Annika Haanpää on tehnyt sopimuksen HPS:n kanssa.

Keskikenttäpelaaja Annika Haanpää, 24, siirtyy Helsingin Palloseuraan kaudeksi 2023. Haanpää on tehnyt ensi kaudesta sopimuksen HPS:n kanssa. Hän saapuu Hopsiin viime kaudella liigassa toiseksi sijoittuneesta HJK:sta.

Haanpää tuo Hopsin keskikentälle roppakaupalla kokemusta kansalliselta huipputasolta. Hänen vyöltään löytyy peräti 143 pääsarjatason esiintymistä. Liigadebyyttinsä hän teki jo kaudella 2015 TPS:n riveissä, ja jo seuraavalla kaudella hän oli turkulaisten kanssa hopeasijalla. TPS:ssa ja HJK:ssa voitettujen mitalien lisäksi hänen palkintokaapistaan löytyy kaksi hopeaa lisää TiPS:n kanssa kausilla 2020 ja 2021.

Liigatasolla nuorekkaalle Hopsille Haanpää on varsin korkean profiilin saalis ensi kauden kokoonpanopalapeliin. Kokemuksen ja näyttöjen perusteella hänelle on lupa odottaa tärkeää roolia joukkueessa.

- Hyvillä fiiliksillä olen tullut Hopsiin. Jo ensimmäisissä treeneissä oli hyvä ja pirteä meno.

- Haluan tuoda lisän kokemusta nuoreen joukkueeseen ja ottaa askeleita taas eteenpäin omalla kohdallani. Tavoitteenani on olla isossa roolissa ensi kaudella ja näyttää esimerkkiä omalla tekemisellä, Haanpää sanoo.

Euran Pallon kasvatti on kotimaan kenttien lisäksi käynyt ammentamassa oppeja Italiasta. Haanpää pelasi 2019 talvikauden ajan Serie B -sarjaa Ravenna FC:ssä.

Haanpää on jo ehtinyt aloittaa tutustumisen uuteen ympäristöön ja uusiin pelikavereihin. Preseason on jo pyöräytetty Pakilassa käyntiin ja valmistautuminen vuoteen 2023 on aloitettu.

HPS on edennyt kaksivuotisen liigaseikkailun aikana nousujohteisesti ja tunnetusti viime kaudella kampesi jo kuuden parhaan joukkoon Mestaruussarjaan. Nälkä kasvaa syödessä, ja Haanpää haluaa olla mukana antamassa oman osansa Hopsin hakiessa seuraavaa askelta.

- HPS on joka kausi mennyt eteenpäin ja uskon, että kehitystä tapahtuu myös ensi kaudella.  Odotan, että tulevalla kaudella otetaan joukkueen kanssa taas steppi eteenpään ja laitetaan muut joukkueet koville peleissä. Toivottavasti HPS pääsee taistelemaan mitaleista!

Tervetuloa Annika!

Naisten edustusjoukkueen sopimuspelaajat kaudelle 2023

Maalivahdit
Emilia Tuomela
Iina Rautiainen

Puolustajat
Ella Pesonen
Helmi Vapola
Julia Haikonen
Aura Nyholm
Eerika Hämäläinen

Keskikenttäpelaajat
Aada Nurmi
Hanna Onufriew
Elisa Lemettinen
Aino Lehtinen
Helmi Halomo
Neela Antikainen
Henni Rinkinen
Annika Haanpää

Hyökkääjät
Oona Jääskeläinen
Piipa Kämppi