Dolma Gurung jatkaa Hopsissa

30.11.2022

Kuva: Kalevi Hämäläinen

Laitahyökkääjä Dolma Gurung, 21, jatkaa HPS:ssa kaudella 2023. Helsinkiläislaiturille tuleva kausi on kolmas Hopsissa.

Gurung uurasti väsymättömästi 15 liigaottelussa menneellä kaudella. Kahdesti Gurung nimettiin avaukseen, muuten hän toi kentälle tuoreita jalkoja vaihtojen kautta. Vaikka vastuu jäikin pienemmäksi kuin aikaisemmalla kaudella, hän piti jatkosopimuksen allekirjoittamista helppona päätöksenä.

- On ihanaa jatkaa HPS-paidassa ensi kaudellakin. Valinnasta teki helpon turvallinen ja kannustava ilmapiiri sekä ammattimainen meno niin treeneissä kuin kentän ulkopuolellakin, Gurung sanoo.

- Viime kausi oli minulle henkilökohtaisesti vaikea ja minusta tuntuu, että minulla jäi vielä paljon näytettävää. Tavoitteena onkin saada ehjä kausi.

Viime kauden joukkuerunko on pysynyt jatkosopimuksia laadittaessa pitkälti samana myös uutta vuotta kohti siirryttäessä. Tuttua ympäristöä on kauden päättymisen jälkeen höystetty muutamilla uusilla vahvistuksilla. Kehityksen suunta on Gurungista ollut oivallinen.

- Treeneissä on nyt jo aivan mahtava meno ja uskon, että voimme taas tänä vuonna ottaa joukkueena ison askeleen. En malta odottaa, että päästään taas yhdessä pelamaan!

Naisten edustusjoukkueen sopimuspelaajat kaudelle 2023

Maalivahdit
Emilia Tuomela
Iina Rautiainen

Puolustajat
Ella Pesonen
Helmi Vapola
Julia Haikonen
Aura Nyholm
Eerika Hämäläinen

Keskikenttäpelaajat
Aada Nurmi
Hanna Onufriew
Elisa Lemettinen
Aino Lehtinen
Neela Antikainen
Henni Rinkinen
Annika Haanpää

Hyökkääjät
Oona Jääskeläinen
Piipa Kämppi
⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Helmi Halomo
Dolma Gurung