Iris Verno valittu U15-maajoukkueeseen

9.9.2024

HPS:n B-junioreissa pelaava Iris Verno on valittu U15-tyttöjen maajoukkueeseen, joka matkustaa syyskuun lopussa turnaukseen Serbiaan.

Serbian turnaus on vuonna 2010 syntyneiden ja nuorempien pelaajien ensimmäinen maajoukkuetapahtuma. Verno oli elokuussa mukana turnausta edeltävällä Tinni Korpela -leirillä Eerikkilässä.

- Elokuun Tinni Korpela -leirillä oli toki suuri merkitys valintoihin, mutta mukana on pelaajia, jotka eivät päässeet osallistumaan kyseiseen tapahtumaan. Olemme nähneet paljon pelaajia useassa eri tapahtumassa, joten meillä on aika hyvä kuva tästä ikäluokasta, U15-maajoukkueen päävalmentaja Pekko Söderström sanoo Palloliiton nettisivuilla.

Ikänsä puolesta Verno voi pelata vuonna 2010 syntyneiden T14-ikäluokassa, mutta tällä kaudella hän on pelannut pääsääntöisesti HPS:n B-junioreissa T18 Ykköstä, jossa hän on 10 ottelussa tehnyt yhden maalin.

Turnauksen aikana Suomi pelaa emäntämaa Serbian lisäksi Slovakian ja Tšekin U15-maajoukkueita vastaan. Kaikki ottelut pelataan Stara Pazovassa.

Suomen ottelut (kellonajat Suomen aikaa):
Su 22.9. klo 12.00:  Suomi - Slovakia
Ti 24.9. klo 15.00:  Serbia – Suomi
Pe 27.9. klo 11.00:  Suomi – Tšekki