Otteluennakko: Fillarimatkalle Atlantiksen vieraaksi
21.7.2026

Atlantis FC - HPS
Pukinmäki, Helsinki
25.7.2026
Kauden lyhin vierasmatka koittaa lauantaina, kun HPS vierailee Vantaanjoen toisella puolella Pukinmäessä Atlantis FC:n isännöimässä Kakkosen ottelussa. Kevätkierroksen runsasmaalisessa ottelussa HPS onnistui kotikentällään ottamaan historiansa ensimmäisen voiton Atlantiksesta, loppunumeroiden ollessa 4-3 vihreäpaidoille. Maalintekijöinä tuolloin kunnostautuivat Elias Apajalahti kahdesti, sekä Aleksi Alatalo ja Karlo Kajanoja kumpikin kerran. Tulevassa ottelussa on jaossa molemmille tärkeitä sarjapisteitä, kun joukkueet pyrkivät parantelemaan asemiaan sarjan kärkikamppailussa ja samalla tekemään eroa alaloppusarjaan.
Atlantiksen kausi on ollut hyvin nousujohteinen. Joukkue tunnetaan vahvoista yksilöistä ja hyökkäysvoittoisesta pelaamisestaan, mistä osoituksena sekä sarjan ylivoimaisesti eniten tehtyjä maaleja (40 maalia 13 ottelussa, eli noin 3,1 maalia / ottelu) että myös toiseksi eniten päästettyjä maaleja (31 maalia, eli noin 2,4 maalia / ottelu). Kauden alku oli Atlantikselle vaikea, kun ensimmäisten viiden kierroksen saldona oli neljä tappiota ja ainoastaan yksi voitto Union Plaania vastaan. Kurssi kääntyi kuitenkin voimalla toukokuun lopulla, kun PuiU kaatui peräti 8-0. Tämän jälkeen Atlantis on onnistunut voittamaan mm. IFK:n 3-2 ja PEPO:n 5-1. Viime lauantaina Atlantis vieraili Heinolassa ja voitti Union Plaanin maalein 3-6. Kun sarjassa on pelattu 13 kierrosta, Atlantiksella on kasassa 19 pistettä maalierolla 40-31. Maalinteosta ovat vastanneet erityisesti Baba Haruna 12 osumalla ja Franck Nyemb 10 maalilla.
HPS palasi voittojen tielle kotikentällään viime lauantaina, kun MyPa kaatui suurinumeroisesti 5-2. Syyskierros on alkanut vahvasti kolmella voitolla neljästä pelistä. Ensin juhannuksen jälkeen kaatui PuiU Koudalla 0-2, sen jälkeen Reipas Pakila Roadilla 3-2. Vierasmatka Lappeenrantaan oli murheellinen, mutta paluu kotikentälle osoitti jälleen miten peli kulkee ja maaleja syntyy. HPS on sarjassa 13 kierroksen jälkeen kolmantena 23 pisteellä, vain pisteen päässä toisena majailevasta IFK:sta ja neljän pisteen päässä piikkipaikkaa pitävästä Kiffenistä. Eroa ensimmäiseen yläloppusarjasta putoavaan joukkueeseen on tällä hetkellä 6 pistettä. Tasaisessa sarjassa kaikki on edelleen mahdollista, joten jäljellä olevien viiden runkosarjakierroksen merkitys on joukkueille suuri. HPS:n maalintekovastuu jakautuu laajasti: Elias Apajalahti johtaa sisäistä maalipörssiä kuudella osumallaan, kolmen maalin miehiä ovat Kasper Meriläinen, Benjamin Rekola, Luka Heiskanen sekä Aleksi Alatalo. Lisäksi Milo Niskanen ja Tuukka Ryhänen ovat tehneet kaksi maalia mieheen.
HPS lähtee otteluun tiedostaen Atlantiksen vahvan vireen. Päävalmentaja Marko Ignatius tiivistää ajatuksensa ennen ottelua näin: ”Atlantis on pelannut nousujohteisen kauden. Alkukausi oli heille heikko, mutta viime aikojen tulokset ovat olleet pääosin hyviä ja joukkue taistelee kynsin hampain ylemmän loppusarjan paikasta. Joukkue on täynnä kokeneita ja laadukkaita pelaajia, joten meidän pitää taas pystyä parhaimpaamme mikäli haluamme Pukinmäestä pisteitä ottaa. Atlantiksen peleissä tehdään paljon maaleja molempiin päihin. Se on erityisen vaarallinen vastaiskujoukkue, jolla on vauhtia ja vaaraa yläkerrassa. Hyökkääjät Haruna ja Nyemb ovat tehneet paljon maaleja, joten heidän kuriin saamisessa on varmasti täysi työ. Toisaalta Atlantis on myös päästänyt paljon maaleja, ja se on se kohta, johon mekin haluamme iskeä. Ottelussa MyPa:a vastaan saatiin maalihanat auki, joten eiköhän me jatketa siitä mihin viime lauantaina jäätiin!”
Ottelu Pukinmäessä käynnistyy lauantaina klo 16:00.
Kaikki HPS-tilastot: www.hps-tilastot.fi