Otteluennakko: Legendat palaavat Bollikselle
19.5.2026

HIFK - HPS
Pallokenttä, Töölö
22.5.2026
Jalkapallojumalat olivat suopeita stadilaisia futisromantikkoja kohtaan kaudella 2026. Kolme Helsingin neljästä vanhasta suurseurasta – HPS, HIFK ja Kiffen – päätyivät samaan Kakkosen lohkoon. Nämä lajin pioneerit ovat luoneet pohjaa suomalaiselle jalkapallolle ja voittaneet Suomen mestaruuden yhteensä 20 kertaa. Kolmesta seurasta ensimmäisenä viheriöille ehti IFK, jonka jalkapallojaosto käynnisti toimintansa vuonna 1907, Kiffenin seuratessa vuotta myöhemmin perässä. Nuori Palloseura sai alkunsa vasta vuosikymmenen myöhemmin, mutta nousi vauhdilla lajin huipulle. Vuosien saatossa nämä seurat ovat pelanneet niin mestaruussarjassa kuin alasarjoissakin, kunnes taas vuonna 2026 kohtalo toi ne yhteisen sarjataulukon ääreen.
HIFK:n ja HPS:n jalkapallohistoriat kietoutuvat yhteen lähes kaikilla mahdollisilla tasoilla. HPS:n ensimmäinen virallinen kilpailullinen ottelu pelattiin 21.9.1918 Eläintarhan kentällä nimenomaan IFK:ta vastaan. Kyseessä oli Helsingin Sarjakilpailu, joka päättyi pistejakoon maalein 1-1 Bruno Mantilan ollessa HPS:n historian ensimmäinen maalintekijä. Vuosikymmenten saatossa joukkueet ovat kohdanneet SM-tasolla (Mestaruussarja 1930 alkaen ja sitä edeltänyt cup-muotoinen SM-kilpailu) yhteensä 45 kertaa. Näistä tasaisista taistoista IFK on vienyt 20 voittoa ja HPS puolestaan 17. Yksi ikimuistoisimmista otteluista lienee vuoden 1929 SM-kilpailun loppuottelu, jossa 4500 katsojaa sai Pallokentällä todistaa HPS:n 4-0 voittoa IFK:sta, mikä toi viidennen Suomen mestaruuden Vihreille Jääkäreille. Viimeisin kohtaaminen pääsarjatasolla on vuodelta 1964, jolloin Olympiastadionin iltavalaistuksessa IFK oli parempi maalein 4-1, sinetöiden samalla HPS:n pääsarjahistorian päättymisen ja putoamisen Suomensarjaan. Alemmilla sarjatasoilla joukkueet ovat kohdanneet 28 kertaa, joista voitot HPS:lle 13-11. Näistä otteluista huomionarvoisin lienee vuoden 1998 nousukarsintaottelu Ykköseen. HPS johti Pallokentällä ratkaisevaa toista osaottelua 1-0, kunnes kolmannella lisäajan minuutilla IFK teki tasoitusmaalin ja otti siten vierasmaalisäännön nojalla nousijan paikan. Tämä tappio oli merkittävä isku HPS:n edustusjoukkueen toiminnalle, joka kuitenkin vuoden hiljaiselon jälkeen käynnistyi uudelleen vuonna 2000 alimmalta sarjatasolta Seiskasta. Saman kohtalon koki IFK muutamaa vuotta myöhemmin kun vauhtia haettiin Nelosesta takaisin aina Veikkausliigaan asti, ja vielä uudelleen vuodesta 2024 lähtien Kolmosesta.
HIFK:n kausi Kakkosessa on alkanut tulosten valossa vahvasti: viiden kierroksen jälkeen taskussa on kolme voittoa (Union Plaani, MyPa ja Reipas) ja kaksi tasapeliä (PPJ ja FC Kiffen). Pelkkää puistokävelyä eivät nämä ottelut ole punapaidoille kuitenkaan olleet. Myllykoskella kotijoukkue painosti vahvasti, eikä myöskään Reipas luopunut pisteistä Bolliksella taistelutta. PPJ puolestaan oli IFK:n ainoa maalintekijä Jätkäsaaressa, ja viimeisimpänä maanantai-illan kolmen maalin johto suli Kiffenin loppuhetkien rynnistyksen alla tasapeliksi. IFK:n maalintekijöinä Kakkosessa alkukaudella ovat olleet Aapo Hyppönen (4 maalia) sekä Erikson Carlos, Aleksi Wahlman ja Willem Haapiainen (2 maalia kukin). Suomen Cupissa IFK:n taival päättyi viime viikolla kotitappioon Ykkösliigan JäPS:iä vastaan.
HPS:n alkukausi on ollut nousujohteinen: kotitappiot PuiU:lle ja PEPO:lle eivät miellyttäneet Pakila Roadilla, mutta tasapeli Kisapuistossa Reippaan kanssa oli jo osoitus joukkueen potentiaalista. Myös Suomen Cupissa otteet olivat lupaavia, kun ensin kaatui NJS selkein lukemin ja seuraavalla kierroksella haastettiin vahvalla pelillä Veikkausliigassa pelaava IFK Mariehamn. Kakkosessa tulosta syntyi vihdoin Myllykoskella, kun MyPa kaatui kotikentällään selkein numeroin 1-3. Viimeisimpänä lauantain voitokas kotiottelu Atlantista vastaan näytti Palloseuran hyökkäysvoimaa maalien muodossa, vaikka toisen jakson aikana vastustaja päästettiinkin vähän turhan paljon peliin mukaan. HPS:n maalintekijöinä Kakkosessa ovat kunnostautuneet erityisesti Elias Apajalahti (4 maalia), sekä Kasper Meriläinen ja Aleksi Alatalo (2 maalia mieheen).
Perjantaina Bolliksella kirjoitetaan jälleen yksi sivu tähän upeaan saagaan IFK:n ja HPS:n välillä, kun joukkueet palaavat tälle ikoniselle areenalle ensimmäistä kertaa sitten 1998 nousukarsintaotteluiden. Historia ja miljöö luovat upeat puitteet näiden perinteikkäiden seurojen kohtaamiselle, ja kilpailu Kakkosen sarjapisteistä tulee olemaan intensiivistä. HPS:n päävalmentaja Marko Ignatius tiivistää ajatuksensa tulevasta ottelusta: ”IFK on aloittanut kauden odotetun vahvasti ja on viiden kierroksen jälkeen vielä ilman tappioita. Joukkue koostuu rutinoituneista pelimiehistä, joista suurimmalla osalla on kokemusta ylemmiltä sarjatasoilta, joten vastassa on varmasti yksi tämän sarjan parhaista joukkueista. HPS ei kuitenkaan kumartele kokeneelle vastustajalle, vaan lähdemme omaan pelitapaamme luottavaisina tavoittelemaan kolmea pistettä. Alkukausi on ollut nousujohteinen ja haluamme luonnollisesti jatkaa samalla polulla. Toivottavasti saamme paljon myös HPS kannattajia mukaan perjantai-illan hienoon jalkapallotapahtumaan!”
Tervetuloa nauttimaan ottelusta ja tunnelmasta Pallokentälle!
Ottelu käynnistyy perjantaina klo 19:00.
Liput ennakkoon https://kauppa.hifkfotboll.fi/tapahtuma/hifk-hps/
Ottelu katsottavissa suorana Ruutu+ -palvelussa.
Kaikki HPS-tilastot: www.hps-tilastot.fi