Otteluraportti: HJK vei Helsingin paikallisottelun nimiinsä Töölössä
20.7.2026
.png)
Otteluraportin tarjoaa Vuokatin Aateli.
Briotech Kansallisen Liigan Helsingin paikallisottelu Bolt Arenalla päättyi HJK:n 4–0-voittoon HPS:sta. Ottelu oli tasainen, mutta kotijoukkue ratkaisi pelin juuri ennen taukoa ja iski heti toisen puoliajan alkuun toisen osumansa.
HJK sai ottelun ensimmäisen maalintekopaikan neljännellä minuutilla. Lacee Bethea keskitti pallon HPS:n rangaistusalueelle, jossa Sofia Eranka pääsi laukomaan, mutta yritys suuntautui ohi maalin.
HPS sai ottelun ensimmäisen kulmapotkun 16. minuutilla. Eevi Paakkarin keskitys etualueelle aiheutti vaaratilanteen HJK:n maalille, mutta avausosumaa ei vielä nähty.
HPS oli lähellä siirtyä johtoon 22. minuutilla. Fanni Sinivuori pelasi Oona Jääskeläisen erinomaiseen maalintekopaikkaan, mutta laukaus kolahti ylärimaan Annika Laihasen sormien kautta.
Kaksi minuuttia myöhemmin Paakkari vapautti Olivia Kåhren pystysyötöllä. Kåhre pääsi laukomaan rangaistusalueen rajalta, mutta yritys suuntautui suoraan Laihasen syliin.
27. minuutilla Anna-Stina Simonen kokeili kaukolaukausta, joka painui vain niukasti maalin yli.
HJK vastasi omilla paikoillaan. 34. minuutilla Bethean keskitys löysi Alma Forsténin, mutta Simonen ehti blokkaamaan laukauksen.
Kotijoukkue oli erittäin lähellä johtomaalia 38. minuutilla. Milja Kivirannan kulmapotku löysi HJK-debyyttinsä tehneen Jenna Tivnanin, jonka yrityksen Simonen pelasti maaliviivalta. Seuranneesta kulmapotkusta Tivnan tarjoili pallon Miho Kamogawalle, jonka laukaus kolahti ylärimaan.
HJK siirtyi johtoon juuri ennen taukoa. 44. minuutilla Sarelius syötti Kivirannan huippupaikkaan, ja tämä viimeisteli varmasti kotijoukkueen 1–0-johtoon. Tauolle siirryttiin HJK:n johtoasemassa.
Toinen puoliaika sai HPS:n kannalta murheellisen alun. Heti 46. minuutilla HJK hyödynsi kulmapotkun jälkitilanteen, kun Sofia Eranka keskitti pallon rangaistusalueelle ja Laura Hillberg puski kotijoukkueen kahden maalin johtoon.
HPS haki kavennusta päätösjaksolla. 78. minuutilla Milla Punsar pääsi puskemaan kulmapotkun jälkitilanteesta maalin edestä, mutta yritys epäonnistui. Hetkeä myöhemmin Piipa Kämppi laukoi rangaistusalueen rajalta, mutta pallo nousi yli maalin.
Viisi minuuttia myöhemmin HPS oli jälleen lähellä osumaa. Keskitys löysi Punsarin hyvään puskupaikkaan, mutta tällä kertaa yritys suuntautui niukasti ohi maalin.
Ottelu ratkesi lopullisesti 89. minuutilla erikoisen tilanteen jälkeen. HPS:lle vihelletyn vapaapotkun edessä seissyt Nora Heroum blokkasi pallon, joka kimposi Kivirannalle. Kiviranta laukoi kaukaa pallon Venla Roineen yli maaliin ja vei HJK:n 3–0-johtoon.
Loppulukemat 4–0 nähtiin lisäajan toisella minuutilla, kun Juulia Sarkki tarjoili pallon Isabella Ylätalolle, joka viimeisteli ottelun päätöslukemat.
HPS:n seuraava ottelu pelataan lauantaina 25.7. Briotech Arenalla, kun vieraaksi saapuu Ilves. Ottelukierros on samalla Briotech Kansallisen Liigan runkosarjan viimeinen.
Kommentit
HPS:n päävalmentaja Antti Ruonala koki, ettei loppulukemat täysin kuvastaneet ottelun tapahtumia.
– Tulos harmittaa tietysti. Pitää vielä katsoa ottelu uudelleen, mutta mielestäni pelasimme monella tavalla hyvin. Numerot eivät mielestäni kerro ihan koko totuutta tästä pelistä. HJK on todella hyvä joukkue ja erittäin tehokas. Se näkyi taas tänään, kun he käyttivät maalipaikkansa todella hyvin, Ruonala sanoi.
Ruonala näki HPS:n pelissä myös paljon positiivisia asioita, vaikka viimeistely jäi tällä kertaa uupumaan.
– Pystyimme purkamaan heidän prässiään hyvin ja loimme myös useita maalipaikkoja. Valitettavasti emme onnistuneet käyttämään niitä hyväksemme. Meidän pitää saada vielä hieman lisää yhteistä ajatusta ja laatua murtautumiseen sekä maalintekoon. Siinä on paljon potentiaalia pelata tosi hyvin, joten katseet suunnataan eteenpäin, Ruonala totesi.
HPS:n hyökkääjä Milla Punsar oli samoilla linjoilla päävalmentajansa kanssa ja koki, ettei 4–0-lopputulos kertonut koko ottelun kuvaa.
– Mielestäni 4–0 ei todellakaan kerro koko totuutta tästä pelistä. Meillä oli pitkiä hyviä hallintajaksoja, ja välillä olimme jopa paremmin pelin päällä. En oikein tiedä, mitä sitten tapahtui, Punsar sanoi Ruudun haastattelussa.
Punsarin mukaan joukkue pystyy ottamaan ottelusta myös positiivisia asioita mukaansa.
– Rakensimme hyvin hyökkäyksiä ja pääsimme useasti heidän prässinsä ohi. Myös puolustusblokkimme toimi mielestäni ihan hyvin. Tulos on kuitenkin 4–0, joten varmasti jotain pitää muuttaa, Punsar summasi.