Otteluraportti: Ilves - HPS | Ilves tyly emäntä Ratinan nurmella

27.8.2022

Kuva: Kalevi Hämäläinen

Ottelua edelsi Veikkausliigaottelu Ilves - Haka, jonka myötä kenttä oli hieman odotettua heikommassa kunnossa, mutta Ilveksen Superpäivän myötä  melkein 900 ihmistä oli saapunut Ratinan Stadionille katsomaan myös Kansallisen Liigan ottelua.

Itse ottelu alkoi vierajoukkue HPS:n kannalta erittäin murheellisesti, kun Ilves iski jo ensimmäisellä minuutilla ottelun avausmaalin, kun Sofia Laine nousi oikealta laidalta pelaten pallon Pipsa Saarilahdelle, joka pääsi tuikkaamaan pallon Emilia Tuomelan vartioiman maalin perukoille. Ensimmäisen puoliajan alkupuolisko meni selvästi kotijoukkue Ilveksen hallinnassa ja havaittavissa oli selvää revanssihenkeä kevätkierroksen ottelun tuloksen myötä. 

Ottelun edetessä myös vihreäpaitainen vierasjoukkue sai hieman juonen päästä kiinni ja pystyi ajoittain luomaan näennäistä painetta kotijoukkueen boksiin, mutta maalipaikat vielä tässä vaiheessa odottivat syntymistään. 20 minuutin kohdilla Nina Eid pääsi ensimmäistä kertaa laukomaan kohti Roosa Karppisen vartioimaa maalia kohti, mutta Petopaitojen kassari liimaa löysäksi jääneen pallon helposti. 

34. minuutilla Ilveksen Lotta Lähteenmäki pääsee laukomaan suoraan hyvin rakennetun kuvion jälkeen, mutta pallo liruu vain hieman Tuomelan maalin ohi.  Heti seuraavasta tilanteesta Saarilahti vie illan toisella osumallaan kotijoukkueen 2-0 johtoon vasempaan alakulmaan suuntautuneella laukauksellaan. 

Ensimmäisen puoliajan kuva oli hyvin selvä: Ilves piti palloa ja loi pallon saadessaan enemmän uhkaa HPS:n maalille ja vierasjoukkueen pallonhallintajaksot eivät kunnon maalipaikoiksi konkretisoituneet. Tämän myötä taukoa lähdettiin viettämään Ilveksen kahden maalin johtoasemassa.

Toinen puoliaika alkoi siitä mihin ensimmäinen puoliaika jäi: kotijoukkue Ilves oli lähellä illan kolmatta täysosumaa, kun kulmapotkusta Petopaitojen kapteeni Laura Laurikainen pääsi puskemaan tolppaa nuollen ohi ja vain hetki myöhemmin Laine pääsi oikealta laukomaan, mutta pallo menee tällä kertaa yli maalin. 

HPS sai tämän jälkeen luotua myös pidempiä pallonhallintajaksoja ja pääsi yrittämään maalintekoa muutamien erikoistilanteiden myötä, mutta nämä eivät kuitenkaan aiheuttaneet maalivahti Karppiselle isompaa hikoilua. Toinen puoliaika oli Vihreiltä Jääkäreiltä pelillisesti hieman parempaa, mutta viimeiset ratkaisut eivät olleet vain riittävän laadukkaita. 

Ilves oli tänään joukkueista se, joka oli boksissa röyhkeämpi ja tämä näkyi 75. minuutilla, kun Silja Tuominen puski kotijoukkueen 3-0 johtoon Noora Hämäläisen loistavasta vasemmalta laidalta tulleesta keskityksestä. Jatkoa seurasi vajaa kymmenen minuuttia myöhemmin kulmapotkusta, kun jälleen Tuomisen laatupallosta Aino Rasinen pääsi viemään Ilveksen jo 4-0 johtoon.

Vierasjoukkueen harvat aihiot tulivat erikoistilanteista, mutta kunnon maalipaikkoja, niistä ei muodostunut Karppisen maalille. HPS ei saanut kunnon otetta pelistä missään vaiheessa ottelun loppupuoliskolla ja Ilves oli kaikilla kentän osa-alueilla selvästi parempi joukkue Tampereen illassa ja ottelu päättyi kotijoukkueen hyvin ansaittuun 4-0 voittoon.

"Tekemisen taso ei saa tippua näin paljon."

Päävalmentaja Mari Savolainen oli syystäkin pettynyt lopputulokseen, mutta muistutti, että tätä ei tule jäädä liikaa miettimään.

-Tosi heikko peli meiltä kokonaisuutena, mutta emme saa jäädä tätä liikaa murehtimaan vaan puretaan peli kaikessa rauhassa ensi viikolla harjoituskentillä. Ilves voitti täysin ansaitusti.

 Savolainen muistutti myös, että jokaiseen otteluun tulee suhtautua oikeanlaisella asenteella.

-Tekemisen taso ei saa tippua näin paljon, vaikka ei olisikaan panosta. HPS:ssä haluamme aina kamppailla kolmesta pisteestä oli ottelu mikä hyvänsä.