Sonja Ferm vahvistamaan HPS:n maalivahtiosastoa

18.11.2023

Helsingin Palloseura on tehnyt sopimuksen maalivahti Sonja Fermin, 20, kanssa kaudesta 2024. Ferm siirtyy HPS:ään Oulu Nice Soccerista.

Vantaalta lähtöisin oleva Ferm kävi junioriputken läpi Koivukylän Palloseurassa, kunnes hän siirtyi yläasteiässä PK-35:een. Parin BSM-kauden jälkeen hän sai PK-35:ssä myös liigadebyyttinsä 17-vuotiaana, ja sitä seurasi siirto FC Honkaan kaudeksi 2021.

Kahden Honka-kauden jälkeen paikka tolppien välistä löytyi Oulusta, kun Ferm siirtyi viime kaudella ONS:iin, jossa hän kaappasi Hopsiin siirtyneen Iina Rautiaisen vapaaksi jättämän ykkösmaalivahdin paikan. 

Viime kauden mittaan puolustamaan joutuneessa ONS:ssa kovaan tulitukseen tottunut Ferm torjui kaikkiaan 15 ottelussa. ONS:n kohtalona oli Kansallisen liigan viimeiselle sijalle jämähtäminen ja sarjapudotus, mutta maalin suulla väkveästi töitä paiskinut Ferm antoi puolustustaisteluissa joukkueelleen mahdollisuuksia pisteisiin omilla otteillaan.

Pohjois-Pohjanmaalla vietetyn vuoden jälkeen Ferm palaa takaisin pääkaupunkiseudulle. Uuteen joukkueeseen ja seuraan sopeutumiseen apua tuo hänen nuorempi siskonsa, joka pelaa niin ikään maalivahtina HPS:n B-juniorijoukkueessa.

- Kiva palata takaisin Etelä-Suomeen tutuille seuduille. Olen iloinen päästessäni pelaamaan juuri Hopsiin. HPS on hyvin motivoitunut joukkue, joka haluaa kehittää omaa toimintaansa ja nostaa tasoaan Kansallisessa liigassa. Kiva myös päästä torjumaan pikkusiskoni kanssa samaan seuraan, Ferm sanoo.

HPS:ssä lähtökohdat tulevaan kauteen eroavat aiemmasta. Ferm saapuu kilpailemaan torjujan paikasta sarjan parhaimpien maalivahtien joukkoon lukeutuvan Rautiaisen kanssa, mikä on Fermille motivoiva asetelma.

- Joukkueessa on hyvä kilpailutilanne, mikä kehittää niin yksilöitä kuin koko joukkuetta. Uskon, että Hopsissa pääsen kehittymään ja mittaamaan omaa osaamistani kunnolla. Haluan auttaa joukkuetta parhaani mukaan kentällä ohjaamalla ja olemalla aktiivinen sekä tuoda positiivista itseäni kentälle kuin sen ulkopuolellekin.

Tervetuloa Hopsiin, Sonja!