Jutta Angeria ja Matilda Kataja jatkavat Hopsissa

2.7.2023

Jutta Angerian ja Matilda Katajan sopimukset Hopsin kanssa jatkuvat kaudella 2024.

HFA:sta talven aikana HPS:aan saapunut Jutta Angeria, 18, on pelannut tähän mennessä kaikissa Hopsin Kansallisen Liigan peleissä, ja yhtä kertaa lukuun ottamatta joka kerta avauksessa. 11 ottelussa hänelle on kertynyt kaksi maalia. Niiden lisäksi hän on alustanut kolme maalia, mikä oikeuttaa sisäisen syöttöpörssin jaettuun kärkisijaan.

Ajoissa viimeistelty jatko mahdollistaa sen, että Angeria voi keskittyä loppukauteen rauhassa tietäen, että osoite säilyy samana myös ensi vuonna. Hän kertoo viihtyneensä joukkueessa loistavasti.

- Pakila Roadille on aina hauska saapua ja ihmiset ovat mukavia. Tähän asti kaikki on sujunut hyvin ja olen treeni treeniltä ja peli peliltä päässyt pelaamisessani eteenpäin. Koen pystyneeni auttamaan joukkuetta hyvin tällä kaudella ja työtä on kiva jatkaa myös tulevalla kaudella, Angeria sanoo.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jutta Angeria kantoi kapteeninnauhaa PK-35:tä vastaan. Kuva: Kalevi Hämäläinen

Matilda Kataja, 17, on niin ikään viime talven tulokkaita Hopsissa: Kataja siirtyi Vihreisiin jääkäreihin FC Hongasta. 

Kataja on toistaiseksi päässyt irti kolmessa liigaottelussa ja lisäksi kahdesti Suomen Cupissa. Nuori hyökkääjälupaus on kentälle päästyään väläytellyt nopeuttaan ja taitoaan, joten vastuukin kasvanee kokemuksen karttuessa. Työnteko jatkuu Hopsissa myös ensi vuonna, mikä oli Katajankin toiveissa.

- On tosi kiva päästä jatkamaan Hopsissa. Meillä on ihan huikea joukkue kasassa ja tuntuu hyvältä jatkaa täällä. Haluan myös nähdä, mihin pystytään ensi kaudella. Kaikilla on täällä tosi iso halu kehittyä ja toivon, että pystyn kehittymään vielä lisää ensi kaudella.

"Meillä on ihan huikea joukkue kasassa ja tuntuu hyvältä jatkaa täällä", Kataja sanoo.