Eerika Hämäläinen jatkaa Hopsissa

20.9.2023

Eerika Hämäläinen jatkaa Helsingin Palloseurassa kaudella 2024. Hämäläinen on tehnyt HPS:n kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

Neljännen kautensa Hopsissa ensi vuonna aloittava Hämäläinen, 23, on ollut kaikilla HPS:n liigakausilla isossa roolissa topparina. Kuluneella kaudella rotaatiota puolustuspäässä on ollut aiempia vuosia enemmän, mutta Hämäläinen on silti avannut yli puolet kauden peleistä. 

Hopsissa omien sanojensa mukaisesti hyvin viihtynyt Hämäläinen odottaa jo innolla tulevaa kautta ja uudenlaista haastetta, kun JyPK:sta päävalmentajaksi saapuva Antti Ruonala ottaa komennon HPS:n liigajoukkueesta.

- Olen viihtynyt Hopsissa hyvin ja jatkaminen tuntuu hyvältä. Ensi kaudesta tulee varmasti kaikin puolin mahtava. Uusi valmentaja saa varmasti uusia pelillisiä puolia esiin, Hämäläinen sanoo.