Ennakko: HPS - ONS | Mahdollisuus varmistaa paikka Mestaruussarjassa

19.8.2022

Kuva: Kalevi Hämäläinen

HPS saa HofS Areenalle vieraaksi ONS:n Oulusta Kansallisen liigan runkosarjan toiseksi viimeisellä kierroksella.

HPS:lla on tulevana lauantaina mahdollisuus varmistaa paikkansa Mestaruussarjassa runkosarjan jälkeen kuuden parhaan joukossa. Mikäli HPS voittaa ONS:n kotikentällä, perässä seitsemäntenä ja kahdeksantena olevat FC Honka ja Ilves eivät enää pysty Hopsia saavuttamaan viimeisellä kierroksella.

Vieraaksi saapuva ONS kuitenkin tuskin myy nahkaansa halvalla. Vaikka oululaiset ovat sarjataulukon toiseksi viimeisellä sijalla viiden pisteen saldolla, se on selvästi laittanut kapuloita rattaisiin vastustajilleen. Veipä ONS jopa tasapelipisteen neljäntenä olevalta Åland Unitedilta heinäkuun lopussa. Oululaiset varmasti saapuvat Paloheinään valmiina pilaamaan HPS-juhlat.

Lisäksi FC Honkaa, Ilvestä ja viime kierroksella PK-35:ttä vastaan se hävisi ottelunsa vain yhden maalin erolla pitäen vastustajat varpaillaan loppuvihellykseen asti. Vierasjoukkueen tasonnosto on tapahtunut varsin vaikean vaiheen jälkeen, jolloi kolmessa ottelussa peräkkäin se hävisi suurilukuisesti niin HJK:lle (6-0), KuPS:lle (peräti 1-9) ja PK-35 Vantaalle (1-6).

Viikko takaperin HPS kaivoi Espoosta tärkeän tasapelipisteen FC Honkaa vastaan tuloksella 1-1. Tasaisen jännittävässä kamppailussa Hopsi osoitti vaarallisuutta hyökkäyspäässä, kun aiemmissa otteluissa KuPS:aa ja PK-35 Vantaata vastaan HPS joutui puolustamaan 90 minuuttia matalalla. FC Honkaa vastaan HPS:n maalista vastasi Aada Nurmi kauden toisella osumallaan.

Edellisessä keskinäisessä kohtaamisessa HPS ja ONS jakoivat pisteet maalittomalla tasapelillä. HPS hallitsi palloa ja pelitilanteita enemmän, mutta ONS pyrki iskemään nopeasti vastaan, ajoittain jopa sangen vaarallisesti. Hopsilta puuttui ruutia maalinteossa Oulussa, sillä peräti 22 laukausta (15 kohti maalia) eivät riittäneet tulostaululla numeroiden muuttamiseen. Kotikentällä HPS:lta vaaditaan terävyyttä maalipaikoista, sillä otteitaan vähitellen parantanut ONS tuskin tarjoaa yhtä paljon mahdollisuuksia toista kertaa.

ONS:lle vaikeuksia maalinteko on aiheuttanut vaikeuksia oikeastaan koko kauden ajan. Vaikka joukkueen paras maalintekijä Tiia Pohjanen on maalannut mukavat viisi kertaa, joukkueena ONS on tehnyt vain yhdeksän maalia koko kauden aikana 16 ottelussa. Samanaikaisesti HPS on iskenyt maaleja yli tuplamäärän, 22 kappaletta.

Myös omasta verkosta ONS on joutunut kaivamaan pallon jopa 51 kertaa eli yli kolmen maalin keskiarvolla per ottelu, joskin tilastoa synkistää karut kaksi kohtaamista sarjakärki KuPS:aa vastaan, joissa ONS päästi yhteensä 15 maalia.

ONS joutuu palaamaan PK-35-tappion jälkeen Helsinkiin ilman päävalmentajaansa Pasi Hilliä, joka kärsii toimitsijakieltoa saatuaan punaisen kortin ottelun lisäajalla. HPS:lla puolestaan ei ole merkittäviä poissaoloja otteluun lähdettäessä.

"Iloista jalkapallojuhlaa tiedossa"

Päävalmentaja Mari Savolainen korostaa, että Hopsin on oltava ONS:a vastaan parempi kotikentällä kuin mitä se Oulussa oli.

- Huomenna HPS:n on oltava hyvä, viimeksi Oulussa oltiin heikkoja. Heikolla pelillä jäätiin siellä tasuriin, se osoitti, että heikko pelaaminen ei riitä näissä peleissä ketään vastaan, Savolainen sanoo.

Savolaisen mukaan yleinen ilme on kuitenkin harjoituskentällä ollut viikon aikana iloinen ja pirteä. Hän odottaa, että lauantaina kentällä nähdään vahva kotijoukkue.

- Iloista jalkapallojuhlaa tiedossa. Tämä viikko ollaan harjoiteltu pallollista pelaamista, yritetään olla siinä parempia. Ei olla vielä joukkueen mielestä oltu siinä tyydyttävällä tasolla, vaikka edistystä onkin tapahtunut. Halutaan jatkuvasti mennä eteenpäin.

Vaikka HPS:lla on mahdollisuus kirjoittaa uusi sivu historiankirjoihin, Savolainen sanoo, ettei sarjataulukkoa ole tuijotettu otteluun valmistautuessa.

- Ei ole mitään paineita, arki on normaalia. Harjoitellaan kovaa, joukkue on terve, ilmapiiri on hyvä. Jalkapallo on silloin parhaimmillaan, kun tehdään, mitä halutaan ja keskitytään omiin juttuihin ja onnistutaan niissä. Sillä saadaan paras mahdollinen tulos ja se riittää, Savolainen sanoo.


Runkosarjan viimeinen kotiottelu
HPS - ONS
lauantaina 20.8. klo 14.00
Liput ennakkoon Tiketistä.