Ennakko: NJS-HPS | Runkosarjan toinen puolikas alkaa

2.6.2022

Kuva: Kalevi Hämäläinen

HPS vierailee torstaina 2.6. NJS:n luona Klaukkalan nurmella.

HPS kohtasi NJS:n kauden avauskierroksella maaliskuun lopussa. Kone lähti Talin hallissa tuolloin yskähdellen käyntiin vanhan dieselmoottorin tavoin ja NJS pääsi tauolle kahden maalin etulyöntiasemassa. Toisella jaksolla peli kääntyi Hanna Onufriewin maalilla ja Aino Lehtisen parilla highlight-osumalla ja viime hetkille asti HPS oli täydessä pistepotissa kiinni. NJS sai kuitenkin vielä pari minuuttia ennen täyttä aikaa pelin tasoitettua ja yhden pisteen niistettyä Helsingistä.

Kauden avauksen jälkeen joukkueiden pelit etenivät melko päinvastaisissa kuntopuntareissa. HPS kerrytti pistesaldoa tasaiseen tahtiin tasapelipisteillä ja ainoastaan tämänhetkiset mitalijoukkueet PK-35 Vantaa, KuPS ja HJK jättivät Vihreät jääkärit tyhjin käsin. NJS sen sijaan pääsi tuulettamaan maalia ainoastaan yhden kerran avauskierroksen jälkeen. Yhden maalittoman tasapelin Palokärjet kaivoi Ilveksestä, mutta muuten kyyti on ollut kylmää, keihäänkärkenä Åland Unitedin 7-0-kairaus ja KuPS:n 9-0-murskajaiset.

Viime kierroksella NJS kärsi varmasti kirvelevän 0-1-tappion ONS:a vastaan. Voitolla ONS otti tällä haavaa niskalenkin putoamissijoilla sarjataulukon häntäpäässä, mutta ero nousijajoukkueiden välillä on vaivaiset kaksi pistettä, joten asetelmat voivat kääntyä yhden viikon aikana päälaelleen.

HPS puolestaan lähtee toiselle ottelukierrokselle kovassa formissa. Edellisessä kolmessa ottelussa pistetili on karttunut seitsemällä pisteellä maalierolla 6-0, mikä on nostanut Hopsin jo mestaruussarjasijoituksille sarjataulukon top 6:een. FC Honka ja Ilves hengittävät niskaan kolmen pistettä jäljessä.

Viime viikonloppuna hyökkäyspäässä ketsuppipullo aukesi toden teolla, kun Ilveksen reppuun maaleja mätettiin ennätykselliset viisi kappaletta. Hopsi pelasi HofS Areenalla parhaimman kokonaisen 90-minuuttisen ja rankaisi säälimättä kissapetojen virheistä.

Omassa päässä nollapelejä, hyökkäyspäässä maaleja: peli on ollut uomissaan viime viikkojen ajan. Ylpistymiseen se ei silti anna aihetta, ja päävalmentaja Mari Savolainen muistuttaa, että vanhoilla tuloksilla ei ole merkitystä uusista pisteistä taistellessa.

- Itseluottamus on vahvalla tasolla ja joukkueessa on hyvä fiilis. Pelaajatilanne on erinomainen. Lähtökohdat peliin ovat todella hyvät, mutta emme muistele vanhoja tuloksia, olivat ne hyviä tai huonoja, vaan jokainen ottelu on oma ottelunsa, Savolainen sanoo.