Ennakko: ONS - HPS | Kauden pisin vierasreissu Ouluun

20.5.2022

Kuva: Kalevi Hämäläinen

Kansallisen liigan kahdeksannella kierroksella HPS tekee kauden pisimmän pelireissunsa Oulun Naisfutiksen vieraaksi.

HPS lähtevät Ouluun jatkamaan siitä, mihin FC Honkaa vastaan viime viikonloppuna jäätiin. Loppuminuuttien sydämentykytysten jälkeen HPS sai kairattua kauden avausvoittonsa Helmi Halomon 1-0-maalin turvin. Apina on karistettu selästä ja ONS:n vieraana metsästetään toista perättäistä voittoa.

ONS:n kausi on ollut vaikea, kuten sarjanousijalta ennakkoon odotettiin. Pohjoispohjanmaalaiset eivät ole saaneet pistetiliään vielä auki ja maalejakin on syntynyt vain kolme kappaletta seitsemässä pelissä. Kahdesta maalista kolmesta on vastannut nuori keskikenttäpelaaja Tiia Pohjonen.

ONS nousi täksi kaudeksi Kansalliseen liigaan voitettuaan Ykkösen viime kaudella yhden pisteen marginaalilla ennen NJS:aa ja PKKU:ta. Suurimpia sankareita sarjanousun takana toimi nuorten maajoukkuehyökkääjä Inka Sarjanoja, joka paukutti 20 maalia yhtä monessa ottelussa.

Tällä kaudella Sarjanojan maalitili on toistaiseksi avaamatta, mutta hän on aiemminkin tuottanut takaiskuja Hopsille Ykkösessä kaudella 2020. Koronakauden aikana HPS ja ONS kohtasivat vain kerran toiseksi viimeisellä kierroksella, kun HPS oli jo varmistanut sarjavoiton ja liiganousun. Yhdeksän maalin hulinaottelu päättyi Hopsin 5-4-voittoon, joskin panoksettomuus ja nousuhumu saattoi näkyä Vihreiden jääkäreiden pelaamisessa.

Oululaisten runko on pysynyt melko samankaltaisena viime kaudet muutamia täsmähankintoja lukuun ottamatta. Mielenkiintoisia ovat RoPS:sta saapunut hyökkääjä Sara Sievistö sekä Yhdysvalloista kotimaahan palannut nuori puolustajalupaus Fanni Pietikäinen, joka mahdollisesti löytyy lauantaina ONS:n kokoonpanosta.

Molemmille joukkueelle lauantaina jaettavat pisteet tulisivat tarpeeseen. Voitolla HPS nousisi sarjataulukossa ainakin FC Hongan edelle ja päivän muista tuloksista riippuen jopa suoraan kuudenneksi ohi Ilveksen. ONS sen sijaan kaipaa muutosta pistesarakkeessa möllöttävään nollaan mieluummin ennemmin kuin myöhemmin, mikäli se haluaa välttää putoajan paikan.

"Takki auki ei voi lähteä"

Päävalmentaja Mari Savolainen kertoo terveystilanteen olevan joukkueessa hyvä. Ainoastaan Ella Pesonen on varmuudella sivussa loukkaantumisen takia, mutta muuten pelaajisto on terveenä.

FC Honka -voitto oli helpottava "tulihan se sieltä" -tunne, mutta Savolaisen mukaan se ei juuri ole yleiseen tunnelmaan vaikuttanut, sillä fiilikset joukkueessa ovat olleet koko kevään ajan korkealla.

- Pelaajat ovat olleet koko ajan todella energisiä ja iloisia. Ero on huomattava, jos vaikka viime kauteenkin vertaa. Sillä tavalla se voitto ei ole vaikuttanut, vaikka tietenkin oli hyvä vihdoin saada avausvoitto otettua.

HPS lähtee Ouluun hienoisena ennakkosuosikkina, mikä muuttaa jonkin verran lähtökohtia ottelun alla. Savolaisen mukaan mitään suuria muutoksia ei ole tehty, mutta pallolliseen pelaamiseen on kiinnitetty huomiota, kuten koko kauden ajan.

- Pallollisessa pelaamisessa olemme menneet hurjasti eteenpäin ja kehitystä on tullut koko ajan. Etenkin tällä viikolla treeneissä se on näyttänyt hyvältä.

- Me tiedämme, kuinka kovasti ONS haluaa ensimmäisen voittonsa. Takki auki emme todellakaan voi lähteä. Inka Sarjanoja on todella hyvä pelaaja, joka voi ratkaista yksin pelejä, hänen kanssaan on oltava varuillaan.