Ennakko: Paikallismatsi HPS - IF Gnistan Pakila Roadilla

12.6.2026

Kuva: NVTS Photography.

Briotech Kansallinen Liiga palaa kesäkuun maajoukkuetauolta, ja lauantaina Jalkapallopäivänä 13.6. Briotech Arenalla nähdään Pohjois-Helsingin paikallisottelu, kun naapuriseura IF Gnistan saapuu HPS:n vieraaksi. 

Nousijajoukkue IF Gnistan ja HPS kohtasivat huhtikuun alussa Oulunkylässä, jossa HPS vei tasaisen ottelun jälkeen pisteet Pakilaan 1–2-voitolla. 

IF Gnistan on Hopsille melko tuntematon vastustaja. Joukkueet ovat kohdanneet historian saatossa vain seitsemän kertaa, ja ennen tämän kauden huhtikuista kohtaamista edellinen keskinäinen ottelu löytyi Naisten Kolmosesta kaudelta 2014. 

HPS on liigassa hyvissä asemissa ja löytyy sarjataulukon kolmannelta sijalta. Kahdeksan pelatun kierroksen jälkeen saldona on viisi voittoa, yksi tasapeli ja kaksi tappiota. Edellisellä kierroksella HPS nappasi kovan päänahan, kun se kaatoi silloisen sarjakärki KuPS lukemin 3–2. 

Vastustaja 

IF Gnistan juhli viime kauden päätteeksi Kakkosen voittoa ja nousua Kansalliseen Ykköseen. Joukkue peri kuitenkin Kansallisen Liigan sarjapaikan PK-35:ltä, joka lakkautti naisten edustusjoukkueensa toiminnan.   

IF Gnistanin kokoonpano muuttui sarjanousun myötä odotetusti paljon. Merkittävimpänä vahvistuksena voidaan pitää hyökkääjä Abby Kraemeria, joka saapui Oulunkylään Norjasta AaFK:sta. Kraemer on ollut vahvassa vireessä ja löytyy tällä hetkellä liigan maalipörssin toiselta sijalta yhdeksällä maalilla.  

Joukkueen kausi ei ole kuitenkaan alkanut toivotulla tavalla. Kahdeksan kierroksen jälkeen saldona on kuusi tappiota ja kaksi voittoa. Voitot ovat tulleet PK-35 Vantaasta vieraskentällä lukemin 2–3 sekä VIFK vakuuttavasti 6–0.

Poissaoloraportti

Lauantain ottelusta sivussa ovat Henni Rinkinen, Tessa Perttula ja Lotta Puolakka.

Kommentit

HPS päävalmentaja Antti Ruonala kertoo maajoukkuetauon tulleen joukkueelle hyvään paikkaan. 

Viikko huilattiin, ja tauko tuli varmasti tarpeeseen. Sen jälkeen alla on ollut hyvä treeniviikko ja niin sanotusti normaali valmistautuminen otteluun, Ruonala sanoo. 

Ruonala odottaa Gnistania vastaan fyysistä ja intensiivistä paikallisottelua. 

Gnistan tulee varmasti samoilla aseilla kuin aiemminkin. Se on suoraviivainen joukkue, joka pelaa kovaa ja taistelee hyvin. Heillä on myös laadukkaat hyökkääjät, ja esimerkiksi Abby Kraemer on aloittanut kautensa vahvasti jo yhdeksällä maalilla, Ruonala arvioi. 

Ruonalan mukaan HPS pitää luottaa omiin vahvuuksiinsa, jotta pisteet jäävät Pakilaan. 

Meillä on hyvät mahdollisuudet voittaa, mutta pitää tietysti pelata hyvin. Meidän täytyy hyödyntää omia vahvuuksiamme. Peli on kehittynyt koko ajan, kun kautta on menty eteenpäin, Ruonala toteaa.

Näin seuraat livenä  

Pääsyliput ennakkoon myy Tiketti.  

Yksittäisliput 13 € ennakkoon / 15 € portilta  

Alennusryhmät 8 € ennakkoon / 10 € portilta  

Ottelu näkyy suorana lähetyksenä Ruutu+ -palvelussa.  

Ottelun tärkeimpiä tapahtumia voit seurata myös HPS:n Instagramissa