Otteluraportti: HPS aloitti puhtaalla pelillä Suomen Cupin taipaleen – NJS kaatui Briotech Arenalla

12.4.2026

Pitkä talvikausi on vihdoin takana, ja tosipelit käynnistyivät lauantaina 11.4. aurinkoisella Pakila Roadilla. Vihreiden jääkäreiden ensimmäinen peli nähtiin  Suomen Cupin  3. kierroksen ottelussa, jossa vastaan asettui NJS. Kotijoukkueen vahva esitys molemmissa päissä kenttää varmisti vakuuttavan 3–0-voiton ja paikan seuraavalle kierrokselle.

Salama-alku ja hallintaa

Ottelu ei ehtinyt vanheta kuin neljä minuuttia, kun kotiyleisö pääsi tuulettamaan. Jooa Saukkonen lähetti keskiviivalta tarkan ja komean kaaripallon toiselle laidalle Karlo Kajanojalle. Kajanoja jatkoi pallon yhdellä kosketuksella suoraan pilkun kohdalle, josta Tuukka Ryhänen viimeisteli varmasti lukemiksi 1–0.

Maalin jälkeen isäntäjoukkue piti pelin hallussaan ja hallitsi palloa maltillisesti. Vaikka lisämaaleja ei avausjaksolla nähty, peli oli täysin Vihreiden jääkäreiden kontrollissa.

Tamminen muurina ja ratkaisu loppuminuuteilla

Toisella puoliajalla pelin luonne hieman muuttui. Noin tunnin pelin kohdalla NJS sai mahdollisuuden tasoitukseen rangaistuspotkusta. HPS-vahti Juuso Tamminen oli kuitenkin eri mieltä: kylmäpäinen torjunta keskelle suuntautuneeseen vetoon piti isännät johdossa. Tamminen otti ottelussa useita tärkeitä ”game-savereita”, mitkä sytyttivät paikalla olleen äänekkään ultras-katsomon entisestään.

Ottelun synkin hetki nähtiin pian rangaistuspotkun jälkeen, kun kapteenin nauhaa kantanut Jaakko Eskola joutui jättämään kentän loukkaantumisen vuoksi kovan kontaktin seurauksena.

HPS ei kuitenkaan hämmentynyt, vaan iski ratkaisevan osuman 76. minuutilla. Oikealta laidalta lähtenyt keskityspallo jäi pyörimään rangaistusalueelle, ja Elias Apajalahti osoitti taituruuttaan kesyttämällä pallon. Terävä käännös ja tarkka sijoitus alakulmaan vei isännät jo kahden maalin karkumatkalle.

Loppulukemat 3–0 viimeisteltiin lisäajalla. Alexander Lindström nousi vahvasti keskeltä ja laukoi tulisesti päin puolustajaa, mutta Tuukka Ryhänen oli haaskalla ja neppasi illan toisen osumansa torjunnan paluupallosta.

Katseet kohti tulevaa

Vihreiden jääkäreiden peli näyttää kauden kynnyksellä erittäin lupaavalta. Hyökkäyspäässä on nähtävissä entistä enemmän vaarallisuutta, ja tunnetusti raudanluja puolustus pitää huolen omapäästä.

HPS:n Suomen Cupin seuraava vastustaja selviää 21.4. suoritettavassa arvonnassa, mutta ei hätää sillä miesten kakkosen kausi startataan jo heti seuraavana lauantaina, kun Briotech Areenalle pisteistä taistelemaan saapuu PuiU. Ottelu alkaa kello 17:00.

Mikäli jalkapallo kärpänen puraisi, eikä jaksaisi sinne lauantaihin asti odottaa niin 15.4. HPS/2 kohtaa cup-ottelussa Ykkösliigan PK-35:n ja paikkana tietenkin se tuttu ja turvallinen Briotech Areena. Tämä ottelu alkaa kello 20:15.

Nähdään taas Pakila Roadilla!

Maalit:

4' 1-0 Tuukka Ryhänen

76' 2-0 Elias Apajalahti

90+5' 3-0 Tuukka Ryhänen