HPS:n ja Mari Savolaisen yhteistyö päättyy tähän kauteen

17.8.2023

Helsingin Palloseuran naisten edustusjoukkueen nykyinen päävalmentaja Mari Savolainen ei jatka joukkueen peräsimessä tämän kauden jälkeen.

Savolainen saapui HPS:n valmennusrinkiin kaudeksi 2021 naisten edustusjoukkueen noustua Kansalliseen liigaan. Kaksi viimeisintä kautta hän on toiminut joukkueen päävalmentajana: hyvää yhteistyötä on siis jatkunut jo kolmen sarjakauden ajan.

Savolaisen johdolla HPS on noussut Kansallisessa liigassa taisteluun paikasta ylemmässä loppusarjassa eli Mestaruussarjassa. Kuluvalla kaudella HPS on sarjataulukossa jälleen Mestaruussarjaan oikeuttavalla kuudennella sijalla, kun kaksi ottelua on pelaamatta. Paikka kuuden kärjessä voi ratketa jo tällä viikolla.

- Tähän asti kausi on ollut joukkueelta hyvä. Olemme pystyneet ottamaan joukkueena pelillisesti uusia askeleita, ja seura on tukenut meitä siinä. Joukkueen yleinen toiminta on edelleen ammattimaistunut viime kaudesta, Savolainen sanoo.

Juuri ammattimaisen ympäristön rakentamisesta Savolainen on puhunut säännöllisesti ja kehitystä onkin tapahtunut huimasti kuluneiden kausien aikana.

Helsingin Palloseura kiittää Savolaista hyvin sujuneesta yhteistyöstä.

- Mari on tuonut selkeästi lisää ammattimaisuutta HPS:n naisten edustusjoukkueen toimintaan ja joukkue on lähtenyt hakemaan pisteitä tälläkin kaudella ihan jokaisesta Kansallisen liigan pelistä. Kotiotteluissamme myös yleisömäärät ovat kasvaneet kiitettävästi joukkueen kiinnostavien esitysten jälkeen. Luonnollisesti olemme iloisia, että olemme saaneet tehdä yhteistyötä Marin kanssa, ja toivotamme hänelle onnea myös uusiin haasteisiin, HPS:n puheenjohtaja Jarmo Santala sanoo.

Savolainen kiittää Helsingin Palloseuraa kuluneista kolmesta vuodesta. Seuran tuella, pelaajien sitoutumisella ja valmennuksen työllä joukkueen arkea ja toimintaa on kehitetty yhä ammattimaisempaan suuntaan hänen johdollaan viimeisten vuosien aikana olosuhteiden parantuessa.

- Olen kiitollinen viimeisestä kolmesta vuodesta, ja nyt koen, että minun on aika siirtyä uusien haasteiden pariin. Viime vuosien aikana pelaajien ja koko joukkueen arkea on kehitetty esimerkiksi lisäämällä aamuharjoittelua, ja kehittyneiden olosuhteiden myötä laadukasta fyysistä harjoittelua on pystytty lisäämään. Tuon kehityksen lisäksi joukkueen kasaamisessa on kiinnitetty enemmän huomiota pelaajien valmiuksiin, tavoitteellisuuteen ja sitoutumiseen. Koko valmennustiimi on toiminut ammattimaisesti ja omalla panoksellaan kehittänyt joukkuetta.

- Haluan kiittää erityisesti pelaajia, jotka ovat joka ikinen päivä laittaneet itsensä likoon ja aina yrittäneet parastaan, Savolainen kiittää.


HPS tiedottaa tulevan kauden päävalmentajastaan 28. elokuuta alkavalla viikolla.