Julia Haikonen jatkaa HPS:ssa

28.9.2023

Puolustaja Julia Haikonen, 23, on tehnyt Helsingin Palloseuran kanssa jatkosopimuksen, ja hän jatkaa HPS:ssa kaudella 2024.

Haikonen on edustanut HPS:aa kaudesta 2019 lähtien. Ensimmäiset esiintymiset hän teki lainasopimuksella, mutta jo seuraavana vuonna hän siirtyi Hopsiin pysyvästi. Viiden vuoden aikana Haikonen on pelannut HPS-paidassa jo yli 100 ottelua.

- Itselleni Hopsissa jatkaminen tuntuu luonnolliselta valinnalta. Meillä on mahtava joukkue ja hyvä ilmapiiri koko HPS-yhteisössä. Odotan iloisin mielin ensi kautta ja mitä pääsemme joukkueen kanssa saavuttamaan, Haikonen sanoo.

Harva pelaaja on ollut yhtä suuressa roolissa kuin Haikonen HPS:ssa viime kausien ajan. Liiganousun jälkeen kaudesta 2021 lähtien Haikonen on pelannut yhtä ottelua lukuun ottamatta jokaisessa HPS:n liigaottelussa. Paikka kokoonpanossa on siis enemmän kuin sementöity.

- Olemme HPS:n kolmen liigakauden aikana joka vuosi menneet huomattavasti eteenpäin pelillisesti kentällä sekä toiminnassa kentän ulkopuolella. Olemme näyttäneet, että pystymme haastamaan sarjan kovimpia joukkueita. Odotan ensi kaudella pystyvämme siihen vielä säännöllisemmin, Haikonen sanoo.

Kuluvaa kautta Hopsilla on pelaamatta kolmen ottelun verran. Tällä hetkellä HPS on sarjataulukossa kuudentena, mutta Haikonen on luottavainen, että sijoitusta pystytään viimeisten pelien aikana hilaamaan korkeammalle.

- Tätä kautta on vielä kolme kovaa peliä pelattavana ja fokus on tällä hetkellä täysin niissä. Pystymme joukkueena vielä parantamaan sijoitustamme. Nautimme pelaamisesta ja toivon, että se näkyy kaikissa viimeisissä otteluissa.