Milla Lehtomaa Hopsiin

16.1.2023

Nuori monilahjakkuus saapuu Hopsiin HFA:sta.

HPS on tehnyt Milla Lehtomaan, 18, kanssa sopimuksen kaudesta 2023. Lehtomaa saapuu HPS:aan Märskyn HFA:sta.

Forssalaislähtöinen Lehtomaa on saanut jalkapallokasvatuksensa Forssan Jalkapalloklubissa, minkä lisäksi hän on edustanut Hämeenlinnan Jalkapalloseuraa ennen HFA-siirtoaan. Ensimmäisen aikuisten sarjan ottelunsa hän pelasi jo 14-vuotiaana, kun hän teki neljä maalia seitsemään otteluun FJK:n Nelosen joukkueelle kaudella 2018.

Hyökkäävässä roolissa keskikentällä viihtyvä Lehtomaa on osoittanut osaamistaan jalkapallon lisäksi myös salibandyssa. Helsingissä Eräviikingeissä salibandya pelannut monilahjakkuus on myös toisessa lajissaan kuulunut nuorisomaajoukkueiden rinkiin. Niin ikään jalkapalloviheriöillä Lehtomaa on kerryttänyt vyölleen esiintymisiä U18-maajoukkueessa.

Tuleva kausi on Lehtomaalle ensimmäinen liigatasolla. Uusi haaste on kunnianhimoiselle nuorelle mieluisa.

- Joukkueessa on mahtava joukkuehenki ja minun on ollut helppo sopeutua uuteen ympäristöön. Hopsin treeneissä on kova taso ja pääsen joka päivä haastamaan itseäni. Olen ollut iloinen onnistuneesta seuranvaihdosta, Lehtomaa sanoo.

- Toivon, että tulen kehittymään tulevalla kaudella, ja että saavutamme joukkueena asettamamme tavoitteet.

Naisten edustusjoukkueen sopimuspelaajat kaudelle 2023

Maalivahdit
Emilia Tuomela
Iina Rautiainen

Puolustajat
Ella Pesonen
Helmi Vapola
Julia Haikonen
Aura Nyholm
Eerika Hämäläinen
Tia Painilainen
Veera Keto

Keskikenttäpelaajat
Aada Nurmi
Hanna Onufriew
Elisa Lemettinen
Aino Lehtinen
Neela Antikainen
Henni Rinkinen
Annika Haanpää 
Milla Lehtomaa

Hyökkääjät
Oona Jääskeläinen
Piipa Kämppi
Helmi Halomo
Dolma Gurung
Anna-Stina Simonen
Jutta Angeria