Otteluraportti: HPS 2-0 HJK | Stadi on vihreä!

2.8.2023

Pakila Roadin illassa nähtiin ennätysyleisön edessä huikea jalkapallonäytelmä. Ensitahdit lyötiin etkokonsertin tahtiin, ja lopulta 554 katsojaa oli paikan päällä todistamassa Hopsin derbyvoittoa.

Ottelun alusta alkaen oli havaittavissa, että joukkueet olivat latautuneita paikalliskamppailuun. Ensimmäisten kymmenen minuutin aikana maalipaikoilla ei kumpikaan joukkue juhlinut ja pelissä tuntui olevan enemmän tunnetta kuin järkeä.

Ottelu sai dramaattisen käänteen noin 25 pelatun minuutin pelin jälkeen, kun Anna-Stina Simonen sai pallon HJK:n boksissa. Mimmi Nurmela yritti riistää palloa takaisin Klubille, mutta hän teki sen väärin ottein, minkä myötä HPS:lle vihellettiin rangaistuspotku. Hopsin kapteeni Aino Lehtinen viimeisteli pallon varmasti ohi Annika Laihasen siirtäen kotijoukkuen 1-0-johtoon.

Draamankaari sai lisää käänteitä noin kymmenen minuuttia johtomaalin jälkeen, kun Aada Nurmi petasi Oona Jääskeläisen puolittaisen läpiajoon. Laihanen tuli vastaan ja ehti palloon ennen Jääskeläistä, mutta hän joutui pelaamaan palloa kädellä rangaistusalueen ulkopuolella, eikä ottelun erotuomarille Lotta Vuoriolle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin ajaa hänet suoralla punaisella kortilla ulos kentältä. Tilanteesta seurannut vapaapotku kilpistyi HJK:n muurin kautta päätyrajasta yli. 

Aivan ottelun ensimmäisen puoliajan lopussa HJK onnistui yhden pelaajan alivoimasta huolimatta luomaan pientä painetta Iina Rautiaisen maalille, mutta lisäosumia ei enää ensimmäisen puoliajan aikana nähty, joten taukoa lähdettiin viettämään kotijoukkue HPS:n 1-0-johdossa.

Toinen puoliaika oli alkaa HPS:n kannalta huonoimmalla mahdollisella tavalla, kun HJK riisti pallon keskialueella pelaten Lotta Lindströmin läpiajoon. Hän onnistui nostamaan pallon yli vastaan tulleen Rautiaisen, mutta veto viuhui Hopsin onneksi pari metriä ohi maalin.

HPS kesti toisen puoliajan alun pienen hankalan jakson ja onnistui kääntämään vaikean tilanteen maaliksi. Nurmi riisti pallon keskialueella pelaten pallon vasemmalle Elli-Noora Kainulaiselle. "Kirppu" pelasi pallon takaisin Nurmelle, joka viimeisteli pallon varmasti oikeaan alakulmaan siirtäen kotijoukkue HPS:n jo kahden maalin karkumatkalle. 

Ottelun 66. minuutilla nähtiin vaihto, jota moni HPS:ssä oli pitkään odottanut: seuralegenda Piipa Kämppi teki paluun liigakentille lähes vuoden tauon jälkeen, jolloin Pakila Roadin yleisö repesi liitoksistaan. 

Viimeisten 15 minuutin aikana HJK nosti selvästi riskitasoja yhden pelaajan alivoimasta huolimatta, mikä pakotti HPS:n puolustamaan enemmän syvältä pyrkien iskemään vastaan pallon saadessaan. Kotijoukkue puolusti erittäin kurinalaisesti ja Klubi ei paineistukseta huolimatta pystynyt aiheuttamaan suurta uhkaa Rautiaisen maalille. HPS:llä puolestaan oli paikka naulata ottelu pakettiin, kun Kainulainen pääsi laukomaan lähietäisyyksiltä, mutta ylärima pelasti HJK:n kolmannelta takaiskulta. 

Virheät Jääkärit kestivät lisäajan paineistuksen  ja ottelu päättyi ansaitusti kotikoukkueen 2-0-voittoon. 

"Todella hyvät fiilikset"

Lähes 85 minuuttia HPS:n alakerrassa tahkonut Neela Antikainen oli tyytyväinen joukkueensa ilmeeseen:

- Todella hyvät fiilikset, mikä näkyi koko pelin ajan. Koko joukkue nautti selvästi tänään pelaamisesta, Antikainen sanoo.

Antikainen mainitsi myös joukkueella olleen erityislatausta otteluun paikalliskamppailuun ison yleisön edessä.

- Aina kun on enemmän katsojia, niin on parempi tunnelma ja kivempi fiilis pelata. Kaikki huomasivat, että oli helpompi latautua otteluun. Oltiin valmiita otteluun ja selvittiin vaikeista hetkistä ja tehtiin maalit omista paikoista, Antikainen täydentää.