Otteluraportti: HPS 2-1 ONS | HPS pelaa syksyllä Mestaruussarjaa!

20.8.2022

Vaikean avausjakson jälkeen HPS kasasi rivinsä ja taisteli rinnalle ja ohi 2-1-voittoon. Voiton myötä HPS varmistaa paikkansa kuuden parhaan joukossa Mestaruussarjassa.

Ottelun alku oli kotijoukkueelta hätäistä ja vastaavasti oululaisilta pirteää. ONS sai lyötyä painetta HPS:n päätyyn ja HPS sortui räiskimään palloja osoitteettomasti eteenpäin. Huolimaton aloitus kostautui vartin kohdalla, kun ONS:n Veera Koskelan onnistui liruttaa pallo maaliin kulmapotkuhässäkän keskeltä.

Oona Jääskeläiselle siunaantui avausjaksolla parikin paikkaa rikkoa Hopsin kuparinen. Viimeistelyt kuitenkin jäivät piippuun ja kohdistuivat liian lähelle ONS-vahti Iina Rautiaista. Myös Daniela Tolonen pääsi kertaalleen puolen tunnin kohdalla kokeilemaan boksin reunalta, mutta Rautiainen koppasi pallon näyttävästi yläkulmasta.

Muutamista potentiaalisista maalipaikoista huolimatta HPS ei pystynyt kontrolloimaan peliä halutulla tavalla. Etenkin pelinavaus sakkasi eikä palloja saatu toimitettua keskikentältä kohti hyökkäyskolmannesta. Puoliajan viimeiset minuutit ONS suorastaan juoksutti Hopsia hyökkäyspäässä, muttei pystynyt realisoimaan painetta maaleiksi tai edes paikoiksi. Avausjakso päättyi vieraiden 0-1-johdossa.

Toisella puoliajalla Hopsi iski sisukkaammin päälle ja ONS vetäytyi puolustamaan maalin johtoaan. Aivan jakson alkuhetkillä Inka Sarjanoja väänsi itsensä vahvasti hyvälle iskupaikalle, mutta terävä laukaus karkasi yli maalin. Tuon jälkeen painopiste alkoi kääntyä hetki hetkeltä enemmän ja enemmän ONS-maalin suuntaan.

Tasonnosto tuotti tulosta tunnin jälkeen, kun vaihdosta sisään tullut Hanna Onufriew toi Hopsin tasoihin kokeneen kolmikon hienon hyökkäyksen päätteeksi. Aino Lehtinen oivalsi Piipa Kämpin juoksun laidalta ja vapautti Pohjois-Helsingin duracell-pupun oikealta kaistalta. Kämppi kuskasi palloa kohti maalia ja antoi oikea-aikaisen syötön takatolpalle kiirehtineelle Onufriewille, joka paukutti lähietäisyydeltä pallon tyhjään maaliin.

75. minuutilla HPS sai käänettyä tilanteen edukseen, kun kulmapotku tuotti tulosta. Kasan keskelle keskitetty pallo oli vaarallinen ja kapteeni Lehtinen sivalsi ruuhkan keskeltä Hopsin ensimmäistä kertaa johtoon.

Johtoasemaan vihdoin ja viimeinen itsensä kammennut vihreä jääkärilauma ei sortunut loppuminuuteilla perisyntiin eli nostamaan jalkaa kaasulta ja oman pään puolustamiseen. HPS piti palloa hyökkäysalueella eikä päästänyt ONS:a enää uhkaamaan tasoitusmaalilla. Palloa kuskattiin päättäväisesti kohti kulmalippua, jossa sekunteja kulutettiin arvokkaasti pois kellosta, kunnes loppuvihellys soi täydet pisteet HPS:lle 2-1-lopputuloksella.

ONS-voitto tarkoittaa myös sitä, ettei FC Hongalla tai Ilveksellä ole enää mahdollista kuroa HPS:n etumatkaa sarjataulukossa kiinni. Näin ollen HPS jatkaa syksyllä runkosarjan päätyttyä Mestaruussarjassa kuuden parhaan joukossa.

"Huikea fiilis"

HPS:n puolustuksessa täydet minuutit ahkeroinut Helmi Vapola hymyili iloisesti ottelun jälkeen, vaikka kokonaisuudessaan peli ei ollut helpoimmasta päästä.

- Tosi hyvä fiilis. Peli oli vaikea meille, mutta parannettiin hyvin tokalle puoliajalle. Huikea fiilis voitosta. Mestaruussarja oli meillä tavoitteena ja koko jengi on tosi iloinen, että siihen päästiin, Vapola iloitsee.