Otteluraportti: HPS kärsi kauden ensimmäisen tappionsa

17.5.2026

Kuva: NVTS Photography.

Otteluraportin tarjoaa Vuokatin Aateli. Ottelukumppanina Kauppakeskus Kaari

Aurinkoinen sää ja runsaslukuinen yleisö loivat hienot puitteet Briotech Arenalla pelatulle Briotech Kansallisen Liigan paikallisottelulle, jossa HJK vei pisteet mukanaan niukalla 1–2-voitolla. 

Ottelun ensimmäinen tilanne nähtiin viidennellä peliminuutilla, kun HJK:n Miho Kamogawa laukoi boksissa niukasti ohi maalin. 

Vierasjoukkue oli lähellä siirtyä johtoon myös 16. minuutilla, kun Milja Kiviranta pääsi hyvään maalintekopaikkaan, mutta laukaus suuntautui yli maalin. 

HPS:n paras paikka avausjaksolla nähtiin 20. minuutilla. Tessa Perttulan tarkasta keskityksestä vapaana ollut Matilda Kataja pääsi puskemaan, mutta pallo suuntautui ohi maalin. 

HJK siirtyi 0–1-johtoon 41. minuutilla, kun Kivirannan matala syöttö boksiin tavoitti Lacee Bethean, joka laukoi pallon tolpan kautta verkkoon. 

Jakson lisäajalla HJK lisäsi johtoaan. Bethea eteni vahvan juoksun jälkeen rangaistusalueelle ja syötti pallon vapaana olleelle Kerttu Sareliukselle, joka viimeisteli tilanteeksi 0–2. 

Tauolle siirryttiin tasaisen ensimmäisen puoliajan jälkeen HJK:n kahden maalin johdossa. 

HPS nosti tempoa toisella puoliajalla. Tunnin pelin kohdalla Eevi Paakkari riisti pallon HJK:n puolustukselta ja tarjoili sen Milla Punsarille, mutta maalivahti Annika Laihanen onnistui torjumaan laukauksen kulmapotkuksi. Hetkeä myöhemmin Olivia Kåhren keskitys aiheutti vaikeuksia vierasjoukkueen puolustukselle. Henni Rinkisen puskusta pallo oli ajautumassa kohti maalia, mutta HJK:n puolustus onnistui purkamaan sen aivan maaliviivan tuntumasta. 

67. minuutilla Kåhre sai pallon jo maaliin, mutta osuma hylättiin maalivahtiin kohdistuneen rikkeen vuoksi. Heti seuraavassa tilanteessa HJK:n puolustuksen harhasyöttö päätyi Oona Jääskeläiselle, joka ohitti Laihasen ja viimeisteli tyhjään maaliin kavennuksen 1–2:een. 

HJK oli lähellä lisätä johtoaan 75. minuutilla, kun pallo päätyi Sofia Jahnukaiselle maalin edessä. Venla Roineen upea jalkatorjunta kuitenkin piti HPS:n mahdollisuudet elossa. 

HPS haki tasoitusta aktiivisesti ja sai runsaasti erikoistilanteita ottelun viimeisillä minuuteilla. 89. minuutilla Jääskeläinen kaadettiin kulmapotkun jälkitilanteessa rangaistusalueella, mutta erotuomari ei HPS:n protesteista huolimatta nähnyt tilanteessa rangaistuspotkun arvoista rikettä. Sen sijaan erotuomari nosti kortin protestoineelle HPS:n valmennukselle. 

HPS painosti loppuun saakka, mutta tasoitusmaali jäi syntymättä. Ottelu päättyi HJK:n 2–1-voittoon. 

Ottelun jälkeen ihmetystä herättivät viimeisten minuuttien tapahtumat. HPS:n näkökulmasta rangaistusalueella nähtiin tilanne, josta kotijoukkueelle olisi pitänyt viheltää rangaistuspotku. Lisäksi toisen puoliajan lisäajaksi ilmoitettiin vain kaksi minuuttia, vaikka ottelussa nähtiin kolme maalia, kahdeksan vaihtoa ja useita pelikatkoja. 

Tappio oli HPS:n kauden ensimmäinen Briotech Kansallisessa Liigassa.