Otteluraportti: HPS 0 - 3 KuPS

22.7.2023

Alkulämpöjen aikana runnonut kaatosade sai väistyä, kun Kansallinen Liiga teki paluun Pakila Roadilla, jossa Vihreät Jääkärit kohtasivat sarjakärki Kuopion Palloseuran. Ottelusta muodostui oletetun haastava. 

Ottelun ensimmäiset minuutit olivat tauon jäljiltä hieman tuntuman hakemista tauon jäljiltä ja vastustajan otteita tarkkailen. Vierajoukkue KuPS sai ottelun ensimmäisen huippupaikan, kun Aino Kröger haastoi oikealta laidalta ja pääsi laukomaan. Iina Rautainen torjui vedon, jonka irtopallon Gentjana Rochi laukoi reilusti yli maalin.

Ottelun edetessä savolainen vierasjoukkue alkoi ottaa pallonhallintaa enemmän itselleen, mutta kotijoukkue HPS ei tyytynyt purkamaan palloja mahdollisimman kauas, vaan pyrki myös kontrolloidusti etenemään pallon saadessaan. Ottelun avausmaali näki päivänvalon 24. minuutilla, kun Anni Hartikainen pääsi oman nousunsa päätteeksi laukomaan noin 25 metrin etäisyydeltä ja veto painui vastustamattomasti oikeaan yläkulmaan ohi Rautiaisen. Maalin jälkeen KuPS:n painostus kotijoukkueen maalilla kasvoi entisestään ja vain kuusi minuuttia avausmaalista Rochi pääsi murtautumaan boksiin Wilma Forsblomin hyvästä esityöstä, ja laukoi pallon varmasti HPS:n maaliin. 

KuPS jatkoi painostusta ja pääsi jatkuvasti luomaan uhkaa Hopsin maalille. Noin 37 minuutin pelin jälkeen Oona Siren oli erittäin lähellä viedä savolaiset jo kolmen maalin karkumatkalle, mutta Rautiaisen paraatipelastus piti HPS:n vielä pelissä mukana. 

Kahden nopeasti tulleen maalin myötä Vihreät Jääkärit eivät ensimmäisen puoliajan aikana kunnolla saaneet omaa pelaamistaan kuntoon ja taukoa lähdettiin viettämään KuPS:n kahden maalin johtoasemassa.

Toinen puoliaika alkoi siitä, mihin ensimmäinen puoliaika jäi: KuPS piti palloa ja HPS joutui ottamaan vastaan. Toista puoliaikaa ehdittiin pelata vain viisi minuuttia, kun Sirenin lähettämästä kulmapotkusta Emma Santamäki puski vierasjoukkueen kolmen maalin johtoon. 

Kolmannen maalin jälkeen vierasjoukkue nosti hieman jalkaa pois kaasulta, mikä avasi puolittaisia hyökkäyksiä myös kotijoukkueelle, mutta näistä kunnon maalipaikkoja HPS:lle muodostunut. KuPS:lla vuorostaan pidempikestoiset pallonhallintajaksot jatkuvasti konkretisoituivat maalipaikoiksi ja erikoistilanteiksi. 

Toisen puoliajan edetessä rankkasade alkoi yltymään, tehden pallon liikkumisesta hieman nopeampaa. Tämä palveli selkeästi savolaista vierasjoukkuetta enemmän, sillä maalipaikkoja alkoi jälleen tulla jatkuvalla syötöllä Rautiaisen maalia kohti. Hopsin kassari kuitenkin venyi kerta toisensa jälkeen erinomaisiin torjuntoihin pitäen kuopiolaisten johdon vain kolmessa maalissa. 

Aivan ottelun lopussa kotijoukkue pääsee yrittämään maalintekoa, kun Aada Nurmi taisteli pallon HPS:lle ja petasi pallon Hanna Onufriewille, jonka laukaus kuitenkin meni reilusti yli maalin. Lisämaaleja ei ottelussa enää nähty ja kolme pistettä matkasi Kuopioon 0-3 loppulukemin.

"Ei tehdä asioita yhdessä"

HPS:n päävalmentaja Mari Savolainen myönsi kiertelemättä vierasjoukkueen paremmuuden:

- KuPS oli parempi joukkue, joka pelasi paremmin ja yhtenäisemmin. KuPS:ia vastaan pitää pystyä suoriutumaan omalla parhaalla tasolla Savolainen mainitsee.

Savolainen mainitsi myös avainongelmansa joukkueensa otteissa:

- Meidän pelissä on tällä hetkellä isoin ongelma se, että ei tehdä asioita yhdessä joukueena. Ensi viikonloppuna pelaamme kuitenkin paremmin.