Otteluraportti: Ilves 0-1 HPS

26.8.2023

Kuva: Kalevi Hämäläinen

Runkosarjan päätöskierroksella HPS pelasi tasaväkisen ottelun Tampereen Ilvestä vastaan.

Avausjakso eteni tasaisissa merkeissä ja molemmilla joukkueilla oli omat momentuminsa. Varsinaiset maalipaikat olivat kuitenkin harvassa lupaavista hyökkäyksistä huolimatta.

Ensimmäisen nelivitosen paras paikka siunaantui Hopsille parinkympin paikkeilla. Ovela maata pitkin toimitettu kulmapotku lipui maalin eteen Elisa Lemettisen jalkaan. Lemettisen laukaus epäonnistui, mutta pomppi vielä vaarallisesti takatolpalle Aura Nyholmille, joka täräytti parista metristä pallon voimalla ylärimaan. Paluupallo tippui vielä Lemettiselle puskettavaksi, mutta ylärima pelasti Ilveksen toistamiseen vain sekuntien sisällä.

Viisi minuuttia ennen taukoa Elli-Noora Kainulainen pääsi vasemmalta laidalta petaamaan loistopaikan maalin eteen Jutta Angerialle hieman vitosen viivan takaa. Angerian laukaus kuitenkin epäonnistui tyystin ja pallo karkasi päädystä yli lähempänä kulmalippua kuin tolppien väliä. Tilanne jäi myös avausjakson viimeiseksi maalipaikaksi, joten tauolle mentiin maalittomana.

Toiselle jaksolle Hopsi tuli sisään energisesti ja pallo pyöri lähes täysin Ilveksen päädystä. Painostus tuotti 55. minuutilla vapaapotkun hyvästä paikasta, ja Aada Nurmi laukoi kliinisesti pallon suoraan yläkulmaan siirtäen Hopsin 0-1-johtoon.

Maalin jälkeen Ilveksellä oli vaikeuksia saada rivejään suoristettua. HPS jatkoi painostamistaan ja tupsukorvat pääsivät lähinnä satunnaisilla vastahyökkäyksillä murtauduttua Hopsin alueelle luomatta kuitenkaan sen suurempaa uhkaa maalille.

Viimeisen kymmenminuuttisen aikana Ilves sai luotua pienimuotoista paniikkia Hopsin maalille vapaapotkusta. Keskitys leijaili aina Iina Rautiaiselle asti, jonka nyrkkeily jäi uhkaavasti pomppimaan boksin sisään. Puolustajat onnistuivat kuitenkin blokkaamaan Ilves-hyökkääjien yritykset.

Lisäajan kynnyksellä Ilves sai loppukirinpoikasta aikaiseksi, mutta hyökkäykset kuivuivat kerta toisensa jälkeen kasaan. Viimeiset minuutit Hopsi tappoi aikaa Ilveksen kulmalipulla, kunnes peliaika saatiin täyteen. Nurmen vaparimaali riitti siis loppuun asti 0-1-vierasvoittoon.