Otteluraportti: Kausi jatkui Puistolassa - pisteet Paloheinään

28.6.2026

     Puistola, Helsinki
     27.6.2026

     PuiU – HPS 0-2
(0-1)
          Eskola 32’
          Heiskanen 86’

 


Kakkosen runkosarjan syyskierros alkoi vierasottelulla Puistolassa. Helteinen sää oli houkutellut Koudan nurmelle komean, yli viisisataapäisen yleisön. Mukana oli sekä ”Puipan” että ”Hopsin” kannattajia, ensin mainittuja toki hieman runsaammin. MM-kisojen innoittamana katsomossa viriteltiin myös yhteissoutua, ja luonnollisesti monin tavoin kannustettiin omia ja hieman kiusoiteltiin vastustajia. Puitteet olivat siis kohdallaan tälle kyläseurojen kohtaamiselle. Alkukaudesta PuiU kävi ryöstämässä pisteet Pakila Roadilta maalein 1-3, mutta tämän jälkeen puistolalaisten tuloskunto on ollut vaatimattomampaa, kun taas Jääkärijoukkueen alkukauden kömmähdykset tulivat kuitatuksi vallan mainiosti sujuneen toukokuun voittojen myötä. Vihreiden tavoite otteluun lähdettäessä oli selvä: käännetään alkukauden kotitappio voitoksi, ja pysytään tiukasti sarjan kärjen kannoilla.

Ottelu alkoi PuiU:n pienellä hallintajaksolla. Valkopaitainen kotijoukkue onnistuikin luomaan muutaman tilanteenpoikasen heti alkuminuuteilla, kun oikealla laidalla pelannut Winner Cikala-Cimanga pääsi muutaman kerran pujahtamaan ohi HPS-puolustuksen, mutta keskitysyritykset eivät vielä tuottaneet maalipaikkoja. HPS sai ensimmäisen paikkansa 5. minuutilla, kun riviin palannut Karlo Kajanoja pääsi tuttuun tapaan murtautumaan oikealta boksiin. Syöttö takaviistoon ei kuitenkaan tavoittanut ensiesiintymisensä HPS:n paidassa tehneen Viggo Blummén jalkaa, ja tilanne kuivui kokoon. Vähitellen myös HPS sai pelin juonesta kiinni, ja loi hieman pidempiä pallonhallintajaksoja. Ottelun 17. minuutilla HPS sai vaparin vasemmalta. Alexander Lindström antoi mainion pallon aivan maalin eteen, mutta ensimmäisenä paikalle ehtinyt Jaakko Eskola puski hieman pallosta ohi. Seuraava mainio maalipaikka syntyi 21. minuutilla, kun vasemmassa laidassa erinomaisesti pelannut Milo Niskanen väänsi itsensä ohi PuiU-puolustajan, ja pääsi laukomaan noin kymmenestä metristä. PuiU:n maalilla pelannut Tero Makkonen kuitenkin torjui. Jatkotilanteessa Hamza Boughrara kaatui boksissa ja vierasyleisö vaati tilanteesta rankkaria, mutta tuomarin näkemys oli toinen, ja kortti nousikin Boughraralle itselleen. Juomatauon jälkeen PuiU pääsi hyökkäämään muutaman kerran HPS-maalin suuntaan. Ensin 25. minuutilla avausottelussa kahdesti osunut Hamza Assehnoun pääsi laukomaan boksista, mutta pehmeä kuti meni oikealta ohi. Muutamaa minuuttia myöhemmin yksi PuiU:n lukuisista kulmapotkuista johti vaaralliseen laukaukseen aivan vitosen viivalta, mutta pallo suuntautui yli maalin. Ottelun ensimmäinen käännekohta nähtiin 32. minuutilla, kun Niskanen nousi jälleen vahvasti vasenta laitaa. Seurasi kulmapotku, joka annettiin aivan maalin eteen. Pienen pompun jälkeen Jaakko Eskola pääsi puskemaan pallon lähietäisyydeltä maaliin ja HPS:n johtoon. Jakson loppupuolella PuiU jatkoi määrätietoisesti keskityspallojen nostamista boksiin, missä kohteena oli erityisesti pitkä kärkipelaaja Mohamed Hanad Abdulkadir. Harvoin kuitenkaan nämä keskityspallot johtivat vaarallisiin puskuihin kohti HPS-maalia. Avausjakson pallonhallinta 44-56 HPS:n hyväksi, kulmapotkut 6-2 puistolalaisille, sekä maalintekoyritykset 6-3, joista kuitenkin vaaralliset HPS:lle 1-2.

Toinen jakso alkoi HPS:n komennossa muutamalla hyökkäyksellä vasenta kaistaa. Ideat kuitenkin loppuivat hieman kesken boksin kulmilla, ja varsinaisia vaaranpaikkoja ei näistä päässyt syntymään. Kotijoukkueen ensimmäinen todellinen paikka nähtiin 49. minuutilla, kun Assehnoun pääsi vasemmalta boksiin ja antoi nappisyötön maalin eteen Sebastian Nuoralalle, joka ei saanut kunnon ohjausta aikaan vaan pallo ajautui Juuso Tammisen syliin. HPS avasi alhaalta, ja Elias Lamberg laittoi komean ristipallon oikeaan laitaan Kajanojalle. Tämä pääsi melko vapaasti boksiin, mutta pieni kulma ja Makkosen oikea-aikainen vastaantulo riittivät estämään toisen maalin synnyn. Kotijoukkue sai noin 55. minuutin paikkeilla hyvän painostusjakson, mikä ei kuitenkaan milloinkaan johtanut selkeään maalintekoyritykseen. Vasta 63. minuutilla PuiU sai pienen maalipaikan kun pallo pyöri vitosen viivan tasalla, mutta Nuoralan viimeistely-yritys jäi pehmeäksi. Vain hetkeä myöhemmin PuiU sai erinomaisen tilaisuuden tasoittaa peli. HPS avasi lyhyellä, ja PuiU:n kärki haisteli hyvin Tammisen syötön kohti Lindströmiä ja onnistui riistämään pallon. Parilla syötöllä se pelattiin boksin nurkalle, josta viuhuva laukaus kolahti kuitenkin oikeaan tolppaan. Toisen juomatauon jälkeen PuiU nosti koko pakettiaan entisestään ylemmäs kohti HPS-maalia. Tämä antoi myös HPS:lle tilaisuuksia iskeä vastaan. Yksi parhaista paikoista nähtiin 75. minuutilla, kun taas kerran mainiosti pelannut Joel Oris riisti pallon ja antoi nopean pystysyötön hetkeä aiemmin vaihdosta sisään tulleelle Luka Heiskaselle. Tämä pääsi haastamaan puolen kentän verran 1v1-tilanteessa PuiU:n puolustajaa ja onnistuikin lopulta saamaan jalan vapaaksi boksissa, mutta veto blokattiin viime hetkellä ja PuiU:n haaveet pysyivät elossa. Minuuttia myöhemmin PuiU pääsi kokeilemaan Tammisen torjuntavirettä boksin vasemmasta laidasta, mutta tälläkin kertaa yritys jäi pehmeäksi ja Tamminen veti pidemmän korren. Kotijoukkue sai vielä muutamia puolittaisia maalipaikkoja, mutta lopulta kovinkaan vaarallisia ei mikään niistä ollut. HPS sen sijaan käytti keskialueen valtavat tilat tehokkaasti hyödykseen 86. minuutilla, kun Saku Lilja näki hienosti juuri vaihdosta tulleen Ilya Simonovin vasemmalla. Tämä kirmasi täyttä vauhtia kohti päätyrajaa, ohitti vastaan tulleen Makkosen, ja tarjoili pallon maalin eteen Luka Heiskaselle, jolla oli helppo työ ohjata pallo maaliin. HPS siirtyi kahden maalin johtoon, eikä PuiU tästä enää koskaan toipunut. Pallonhallinta toisella jaksolla selvästi kotijoukkueelle 67-33, kulmat 2-1 ja maalintekoyritykset 12-3, joista vaaralliset 3-3.

HPS:n päävalmentaja Marko Ignatius vaikutti ottelun jälkeen kohtuullisen tyytyväiseltä suojattiensa peliesitykseen. ”Ottelun kuva oli odotetun kaltainen, paljon kaksinkamppailuja, paljon keskityksiä ja paljon irtopalloja. Halusimme tässä pelissä panostaa muun muassa erikoistilanteiden voittamiseen sekä boksin ja keskitysten puolustamiseen. Näissä asioissa onnistuimmekin hyvin. Olimme luottavaisia, että pystymme tekemään vähintään yhden maalin. Vähän jäimme kaipaamaan rauhaa hitaammissa hyökkäyksissä – niissä usein hätäiltiin liikaa. Kokonaisuutena ei vieläkään aivan se paras peli, mutta tärkeät pisteet saatiin kotiin. Tiedämme, että pystymme taas parantamaan seuraaviin peleihin!”

 

Kakkosen pelit jatkuvat kotiottelulla lauantaina 4.7.2026 klo 17:00, kun Pakila Roadille vierailulle saapuu Reipas.

 

Kaikki HPS-tilastot: www.hps-tilastot.fi