Otteluraportti: PK-35 0-4 HPS

11.8.2023

Perjantai-illan paikallisottelu Pihlajamäessä oli ratkennut ennen kuin se ehti edes kunnolla alkaa. HPS oli tyly vierailija Algeco Areenalla. 

Perjantai-illan derby Pihlajamäessä sai todellisen salama-alun, kun jo ottelun kolmannella peliminuutilla Elli-Noora Kainulainen vei vierasjoukkue HPS:n johtoon Neela Antikaisen loistavasta esityöstä.

Avausmaalista ei ehtinyt kulua kuin muutama minuutti, kun jatkoa jo seurasi: Antikainen toimi jälleen esityön taitelijiana, kun vuorostaan Oona Jääskeläinen sai kunnian tuplata vierasjoukkueen johdon.

Vain kymmenen minuuttia oli kellossa, kun kolmas maali oli nähnyt päivänvalon Pihjalamäessä. Ottelun alun ylivoimaisesti näkyvin pelaaja Antikainen toimitti palloa jälleen luukulle, jossa HPS:n kapteeni Aino Lehtinen aiheutti sen verran paljon hämminkiä, että kotijoukkue pisti pallon omaan maaliin. 

Kymmenen minuutin ja kolmen maalin jälkeen Virheät Jääkärit hieman passivoituivat, mistä seurasi muutamia harhasyöttöjä ja pallonmenetyksiä. Nämä pienimuotoiset hasarditilanteet eivät kuitenkaan aiheuttaneet HPS:n maalivahdille Iina Rautiaiselle isompia murheita.

Lisämaaleja ei ensimmäisellä puoliajalla rakettimaisen startin jälkeen enää nähty, joten taukoa lähdettiin viettämään vierasjoukkueen turvallisessa 0-3-johtoasemassa. 

Toisen puoliajan ensimmäiset kymmenen minuuttia eivät klassikkomateriaaliksi muodostuneet. Molemmat joukkueet pitivät todella alhaista tempoa syötellen todella verkkaisesti. Ensimmäinen kunnon maalipaikka toisella puoliajalla nähtiin 55. peliminuutilla, kun Anna-Stina Simonen pääsi hienon syöttökuvion päätteeksi laukomaan boksin rajalta, mutta veto viuhui vain hieman ohi PK-35:n maalin.

Simosen maalipaikan jälkeen HPS onnistui luomaan jälleen painetta kotijoukkueen maalille ja yleisilme muuttui hetkellisesti pirteämmäksi. Noin tunnin paikkeilla Jutta Angeria pääsi kokeilemaan laukausta kauempaa ja PK-35:n maalivahdilla Tanja Kotoarolla oli torjunnassaan hieman haasteita, mutta hän sai kuitenkin yläriman avustuksella pallon lopulta hallintaansa.

HPS:n hetkellinen painostusjakso palkittiin ottelun 66. peliminuutilla kun Kainulaisen antama kulmapotku painui suoraan Kotoaron selän taakse. Kainulainen iski näin illan toisen täysosumansa vieden HPS:n 0-4-johtoon vieraskentällä. Maalin myötä kotijoukkue PK-35:n selkäranka tuntui viimeistään katkenneen eikä Punamustilla tuntunut olevan enää puhtia omassa hyökkäyspelaamisessaan. 

Ottelun viimeiset kymmenen minuuttia olivat enemmän tai vähemmän kierrätystä HPS:n osalta, eikä vierasjoukkue enää aktiivisesti pyrkinyt tekemään viidettä täysosumaa perjantai-illalle. Lisää maaleja ei ottelussa enää nähty, joten perjantai-illan paikallisottelu päättyi Virheiden Jääkäreiden selvään 0-4-voittoon.

"90 minuuttia piti tehdä töitä"

Ottelussa täydet minuutit oikealla laidalla tahkonut Henni Rinkinen oli tyytyväinen omiensa otteisiin.

- Hyvä fiilis. Taisteltiin koko peli, eikä se ollut helppoa, vaikka loppuluvut olivatkin meille 0-4. Nopeat maalit helpottivat, mutta tehtiin sen jälkeen peli itsellemme kuitenkin turhan vaikeaksi ja tästä keskustelimme puoliajalla kopissa, Rinkinen kertoo.

Selvistä loppuluvuista huolimatta Rinkinen ei halunnut puhua helposta pelistä.

- 90 minuuttia piti tehdä töitä, eikä peli ollut helppo missään vaiheessa, Rinkinen täydentää.