Otteluraportti: Voitto Åland Unitedista nosti HPS:n mitalien tuntumaan
26.9.2026
.png)
Otteluraportin tarjoaa Vuokatin Aateli. Ottelukumppanina Pihlajalinna.
HPS nappasi tärkeän voiton Briotech Kansallisen Liigan mitalitaistelussa lauantaina, kun Åland United kaatui Briotech Arenalla lukemin 1–0. Tasaisen kamppailun ratkaisi Tessa Perttula, joka viimeisteli ottelun ainoan maalin toisella puoliajalla. Voiton myötä HPS nousi kahden pisteen päähän pronssisijasta ja kolmen pisteen päähän hopeasijasta.
HPS sai otteluun vauhdikkaan alun ja hankki kulmapotkun heti avauspotkun jälkeen. Eevi Paakkarin keskitys löysi maalin edestä Lotta Puolakan, mutta tämän laukaus karkasi yli maalin.
9. minuutilla Henni Rinkinen katkaisi Åland Unitedin puolustuksen syötön HPS:n hyökkäysalueella ja pääsi laukomaan rangaistusalueen rajalta. Vierasjoukkueen maalivahti Cornelia Sundelius onnistui kuitenkin torjumaan yrityksen.
HPS sai jälleen hyvän maalintekopaikan 14. minuutilla. Hyökkäysalueen rajaheiton jälkeen pallo päätyi muutaman puskun kautta maalin edustalle Tao Starkille, jonka yritykseen Sundelius onnistui saamaan kättään sen verran väliin, että pallo lipui ohi maalista.
Åland United sai ensimmäisen vaarallisen maalintekopaikkansa puolen tunnin kohdalla. Neelia Pitko riisti pallon Anna-Stina Simoselta ja kuljetti kohti HPS:n rangaistusaluetta. Pitko syötti vasemmalle Aada Törröselle, jonka laukauksen HPS-vahti Venla Roine onnistui torjumaan hienosti.
HPS kävi lähellä avausmaalia 34. minuutilla kulmapotkusta. Paakkarin keskitys löysi Starkin, jonka puskun Sundelius onnistui torjumaan huipputorjunnalla. Piipa Kämppi pääsi ensimmäisenä jatkopalloon, mutta pienestä kulmasta lähtenyt laukaus osui maalin sivuverkkoon.
41. minuutilla Simonen pelasi erinomaisen pystysyötön Puolakalle, joka kaadettiin rangaistusalueella Adela Råttsin vedettyä häntä kädestä. Erotuomari ei kuitenkaan nähnyt tilanteessa rikettä HPS:n penkin protesteista huolimatta.
Maaleja ei ensimmäisellä puoliajalla nähty, joten tauolle siirryttiin 0–0-tasatilanteessa.
Toisen jakson ensimmäinen maalintekopaikka syntyi vierasjoukkueelle. Ella Degerstedt lähetti pitkän pystysyötön rangaistusalueelle Jennifer Vetterille, joka jatkoi pallon Pitkolle. Tämän laukaus suuntautui kuitenkin maalin sivuverkkoon.
50. minuutilla Åland United kävi erittäin lähellä johtomaalia. Neela Antikainen keskitti pallon rangaistusalueen sisältä, ja Paakkari pääsi väliin. Pallo kimposi kuitenkin ilmaan ja ensimmäisenä siihen ehti Silja Jaatinen, jonka pusku kolahti ylärimaan.
HPS siirtyi ottelussa 1–0-johtoon 63. minuutilla. Rajaheitosta käynnistyneessä tilanteessa Stark puski pallon pitkälle kohti Åland Unitedin rangaistusaluetta, jonne hetkeä aiemmin vaihdosta kentälle tullut Matilda Kataja ehti ensimmäisenä. Kataja syötti ottelun ensimmäisellä kosketuksellaan pallon täysin vapaana olleelle Tessa Perttulalle, joka laukoi vasemmalla jalallaan pallon tyylikkäästi maaliin.
Ottelun loppuhetkillä nähtiin vielä useampi minuutti HPS:lle tuttua ja tyylikästä ajanpeluuta hyökkäysalueen kulmalipun tuntumassa.
Lisämaaleja ei enää nähty, joten HPS nappasi tärkeän 1–0-kotivoiton ja täydet kolme pistettä mitalitaistelun kannalta merkittävästä ottelusta.
Kommentit
Ottelun voittomaalin viimeistellyt Tessa Perttula oli tyytyväinen tärkeään voittoon, vaikka ottelu osoittautui vaikeaksi.
– Ekalla puolikkaalla oltiin ihan hyviä ja tuntui, että päästiin aika hyvin paikoille. Toka puolikas oli meille vaikea, eikä oikein päästy hyökkäämään. Tiedettiin, että tosi kova matsi on tulossa, mutta hyvin saatiin tämä klaarattua, Perttula arvioi Ruudun haastattelussa.
Ottelun suuret panokset toivat Perttulan mukaan myös ylimääräistä jännitystä.
– Kyllä se tietyllä tapaa tuo vähän lisää jännitystä, mutta ollaan pyritty menemään peli kerrallaan ja keskitytty vaan omaan pelaamiseen, Perttula kertoi.
Perttula pääsi ratkaisemaan ottelun kotiyleisön edessä ja pitämään HPS:n mitalihaaveet elossa.
– Tuntui kyllä tosi hyvältä. Onneksi saatiin pidettyä johto, eikä päästetty niitä tekemään maalia. Oli tosi tärkeä maali kyllä, Perttula iloitsi.
.jpg)
