Päivitetty lippuinfo HPS-Ilves-otteluun

3.9.2021

HPS ja Tampereen Ilves kohtaavat lauantaina HofS Areenalla Kansallisen liigan alemman loppusarjan ottelussa klo 17.00.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston (avi) tänään perjantaina ilmoittaman uuden koronaohjeistuksen perusteella lauantain 4.9. HPS-Ilves-ottelun katsojakapasiteettia on nostettu 250:een katsojaan. Lippumyyntiin on tehty muutoksia, sillä suuremman kapasiteetin lisäksi avi ei vaadi tapahtumissa enää lohkojakoa, mikäli katsojien on mahdollista pitää turvavälejä.

Aiemmin tällä viikolla pyysimme kausikortin haltijoita ilmoittautumaan otteluun ennakkoon. Nyt muutoksena kausikorttilaiset eivät tarvitse ennakkoilmoittautumista, vaan otteluun pääsee kausaria näyttämällä.

Myytävien ennakkolippujen määrää on nostettu katsomokapasiteetin mukaisesti. Ennakkolipun voit hankkia Tiketistä. Myymme otteluun lippuja myös portilta ottelutapahtuman yhteydessä. Huomioithan, että joudumme sulkemaan porttimyynnin, mikäli kapasiteetti täyttyy ottelupäivänä.

HPS:n junioripelaajat ja alle 12-vuotiaat pääsevät katsomoon ilmaiseksi. Pyysimme aiemmin viikolla ostamaan lapselle oman erityisryhmälipun. Mikäli olet ostanut lipun lapselle ja haluat hyvityksen lipun hinnasta, voit olla yhteydessä suoraan Tiketin asiakaspalveluun tai sähköpostitse eelis.goebel@hps.fi

Suosittelemme vahvasti käyttämään maskia koko ottelutapahtuman ajan.

Hinnat:
Aikuiset: 10 €
Erityisryhmät: 6 € (lapset 12v-17v, opiskelijat, varusmiehet ja eläkeläiset)