Pisteet jakoon Maarianhaminassa maalittoman tasapelin päätteeksi

28.6.2026

Otteluraportin tarjoaa Vuokatin Aateli

Briotech Kansallisen Liigan sunnuntai-illan kamppailu Maarianhaminassa Wiklöf Holding Arenalla päättyi maalittomaan tasapeliin, kun HPS ja Åland United jakoivat pisteet tasaisen ottelun jälkeen. 

Ottelun ensimmäinen vaarallinen tilanne nähtiin 10. minuutilla, kun Anna-Stina Simonen riisti pallon hyökkäyspuoliskolla Minttu Takaselta ja pääsi yrittämään maalintekoa. Voimakas laukaus suuntautui kohti maalia, mutta Åland Unitedin maalivahti Cornelia Sundelius venyi torjuntaan. 

HPS hallitsi ensimmäisellä puoliajalla palloa enemmän, mutta kotijoukkueen korkea prässi aiheutti vaikeuksia edetä hyökkäysalueelle. 

Åland United sai ensimmäisen hyvän paikkansa 15. minuutilla, kun Violah Nambi pääsi oikealta laidalta vastakkain maalivahti Venla Roineen kanssa. Laukaus suuntautui kuitenkin suoraan kohti Roinetta. 

26. minuutilla Sonja Hillberg kamppaili Simosen kanssa HPS:n boksissa ja pääsi nostamaan pallon kohti maalia, mutta Roine oli hereillä. 

Kotijoukkue yritti myös kauempaa. Ensin Jennifer Vetter laukoi 28. minuutilla, mutta veto jäi helpoksi torjunnaksi Roineelle. 

Puolen tunnin kohdalla nähtiin tunteita kuumentava tilanne, kun Åland Unitedin Anna Nurmi liukui Milla Punsarin jaloille. Nurmella oli tilanteeseen tultaessa jo varoitus alla, joten tilanteessa käytiin hyvin lähellä ulosajoa. 

HPS:n avausjakson paras maalintekopaikka nähtiin 41. minuutilla. Oona Jääskeläisen keskitys löysi boksista Fanni Sinivuoren, joka laukoi suoraan ilmasta, mutta Sundelius onnistui torjunnallaan pitämään lukemat tasoissa. 

Tauolle siirryttiin maalittomassa tasatilanteessa. 

Toiselle puoliajalle HPS tuli vahvasti. Ensin Punsar pääsi laukomaan, mutta veto suuntautui niukasti ohi maalin. Hetkeä myöhemmin Simonen pääsi yrittämään kulmapotkun jälkitilanteesta takatolpalta, mutta laukaus karkasi ohi. 

Åland United oli lähellä siirtyä johtoon 63. minuutilla, kun Monica Hagström karkasi läpiajoon. Olivia Kåhre ehti kuitenkin tilanteeseen ja blokkasi vedon upealla liukutaklauksella. 

Heti seuraavalla minuutilla HPS oli puolestaan lähellä avausmaalia. Fanni Sinivuori laukoi rangaistusalueen rajalta, mutta ylärima pelasti kotijoukkueen takaiskulta. 

HPS jatkoi painostustaan. 67. minuutilla Olivia Reis pääsi laukomaan, mutta Sundelius sai sormenpäänsä palloon ja ohjasi sen kulmapotkuksi. 

Åland United vastasi 69. minuutilla, kun Nambi pääsi laukomaan boksin sisältä, mutta jälleen Roine oli oikeassa paikassa. 

71. minuutilla ahvenanmaalaisten Viktoria Veber pääsi laukomaan kulmapotkun jälkitilanteesta, mutta Simonen onnistui blokkaamaan vedon. 

Ottelun loppuhetkillä molemmilla joukkueilla oli vielä mahdollisuutensa. 82. minuutilla Reis keskitti Lotta Puolakalle loistavaan puskupaikkaan, mutta pusku suuntautui niukasti takakulman ohi. 

Varsinaisen peliajan lopussa Åland United sai vielä yhden paikan, kun Nurmi laukoi boksin rajalta kovaa, mutta veto suuntautui niukasti ohi maalin. 

Enempää osumia ei nähty, ja pisteet jaettiin Maarianhaminassa maalittoman tasapelin jälkeen. 

Kommentit 

HPS:n päävalmentaja Antti Ruonalan mukaan ottelun alku ei ollut joukkueelta paras mahdollinen, mutta pelin edetessä ote siirtyi yhä enemmän HPS:lle. 

Ottelun alku oli meiltä ehkä vähän heikohko. Menetimme palloa liian helposti, ja hyökkäykset päättyivät turhan usein siihen. Mitä pidemmälle peli eteni, sitä enemmän ottelu kuitenkin kääntyi meidän hallintaamme, Ruonala arvioi. 

Ruonalan mukaan Åland United sai omat hetkensä erityisesti tilanteenvaihdoista ja erikoistilanteista, mutta HPS oli lähempänä voittoa. 

Heilläkin oli muutamia tilanteenvaihtoja, pari erikoistilannetta ja jonkin tason maalipaikkoja, mutta kyllä me enemmän sitä voittoa haimme. Meillä oli useampi hyvä paikka ratkaista ottelu, ja jos jostain niistä olisi onnistuttu, olisi ollut hieno tulos, Ruonala sanoi. 

Tasapelistä huolimatta Ruonala näki esityksessä paljon hyvää. 

Toki on hyvä, että pelasimme mielestäni hyvin, olimme monessa asiassa parempia ja pidimme oman maalin puhtaana. Piste ei mikään huono tulos ole, mutta kyllä tästä olisi ollut mahdollisuus ottaa enemmänkin, Ruonala summasi. 

Eevi Paakkarin mukaan HPS paransi selvästi toiselle puoliajalle. 

Ensimmäisellä puoliajalla meillä oli vähän vaikeuksia erityisesti tilanteenvaihdoissa, emmekä saaneet luotua niin paljon paikkoja kuin olisimme halunneet. Toisella puoliajalla pääsimme paremmin paikoille ja saimme paljon erikoistilanteita, joista olisi pitänyt pystyä rankaisemaan, Paakkari kertoi Ruudun haastattelussa. 

Paakkari oli tyytyväinen joukkueen taisteluilmeeseen. 

Pystyimme parantamaan omaa peliämme toiselle puoliajalle. Mielestäni kaikki antoivat kentällä kaikkensa, ja siitä pitää olla todella ylpeä, Paakkari sanoi. 

Vaikka vieraspiste Ahvenanmaalta on aina arvokas, jäi joukkueelle myös jossiteltavaa. 

Totta kai lähdimme hakemaan voittoa, joten siihen nähden olemme pettyneitä. Paikkoja tuli molempiin päihin, joten pitää olla tyytyväinen myös siihen, että pystyimme pitämään oman maalin puhtaana. Mutta kyllä sanon, ettei olisi ollut vääryys, jos olisimme sen kolme pistettä otettu mukaan, Paakkari totesi. 

HPS pelaa seuraavan kerran keskiviikkona 1.7. Briotech Arenalla, kun SJK saapuu vieraaksi Suomen Cupin puolivälieräotteluun. Seuraava Briotech Kansallisen Liigan ottelu pelataan lauantaina 4.7. Myyrmäessä, kun HPS kohtaa PK-35 Vantaan.