Veera Keto HPS:aan

21.12.2022

Veera Keto nähdään kaudella 2023 Vihreissä Jääkäreissä.

ONS:n kasvatille tuleva kausi on ensimmäinen pääsarjatasolla. 

Veera Keto, 18, siirtyy Pakila Roadille HFA Märskystä, jossa hän pelasi menneen kauden. Kedolla on useammasta nuorisomaajoukkueesta pelikokemusta sekä Laura Kalmari -lopputurnauksesta  ONS:n kanssa vuodelta 2019.  Keto on debytoinut aikuisten tasolla vasta 14-vuotiaana pelaten Naisten Kolmosessa yhden ottelun vuonna 2018. 

Puolustuksessa pelaava Keto on kuluvan vuoden aikana päässyt pelaamaan yhteensä kolmessa maaottelussa nuorisomaajoukkueissa ollen näistä kahdessa avauksessa Islantia sekä Ruotsia vastaan. Hopsista löytyy entuudestaan tuttu pelikaveri U-19 maajoukkueen ringissä mennellä kaudella ollut Neela Antikainen. 

Keto kehuu joukkueen sitoutumista ja kertoo odottavansa innollaan ensimmäistä pääsarjakauttaan .

- Tulen hyvällä fiiliksellä Hopsiin ja olen odottavainen myös ensimmäisestä liigakaudestani. 

Joukkueen motivaatio kerää kehuja nuorelta keskikenttäpelaajalta.

- Laadukas arki sekä korkealla motivaatiolla harjoitteleva joukkue teki välittömästi vaikutuksen minuun. 

Tervetuloa Veera!

Maalivahdit
Emilia Tuomela
Iina Rautiainen

Puolustajat
Ella Pesonen
Helmi Vapola
Julia Haikonen
Aura Nyholm
Eerika Hämäläinen
Tia Painilainen
Veera Keto

Keskikenttäpelaajat
Aada Nurmi
Hanna Onufriew
Elisa Lemettinen
Aino Lehtinen
Neela Antikainen
Henni Rinkinen
Annika Haanpää 

Hyökkääjät
Oona Jääskeläinen
Piipa Kämppi
Helmi Halomo
Dolma Gurung
Anna-Stina Simonen