SEURAN HISTORIA

Helsingin Palloseura perustettiin 29.11.1917 Helsingin Suomalaisen Lyseon toverikunnan huoneessa. Seura perustettiin historiallisesti vaikeana aikana ensimmäisen maailmansodan raivotessa ja Suomen sisäisen tilanteen kärjistyessä. Yrjö Tornivuori valittiin seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi ja Arvi Katajavuori seuran ensimmäiseksi sihteeriksi.

Alkuvuodet ja 1920-luku

Alkuvuodet perustamisesta marraskuussa 1917 aina 1920-luvun loppuun olivat Helsingin Palloseuran väkevää toiminnan aikaa. Ensimmäisen jalkapallon Suomen mestaruuden HPS voitti vuonna 1921. Seuran toiminta vakiintui, ja HPS otti paikkansa maamme urheilukentässä. 1920-luvulla saavutetut viisi jalkapallon Suomen mestaruutta (1921, 1922, 1926, 1927 ja 1929) ja kaksi hopeaa (1920 ja 1924) nostivat seuran jalkapalloilun eliittiin. Tämä näkyi myös vahvana edustuksena Suomen jalkapallomaajoukkueessa. Joukkue sai vahvistuksia muista seuroista ja aloitti myös junioritoiminnan.

Jääpallo ja jääkiekko olivat vahvasti mukana seuran talvitoiminnassa. Jääkiekosta tuli SM-hopeaa vuonna 1929.

Perustajajäsenet olivat mukana vireästi toimineessa seurayhteisössä niin pelaajina kuin seuratoimihenkilöinä. Palloseuralaiset lähtivät myös aktiivisesti mukaan järjestötoimintaan Suomen Palloliitossa ja sen Helsingin piirin eri toiminnoissa.

1930-luku

Vuosikymmen oli edelleen HPS:n vahvan hallinnan aikaa ja edustaa tuloksellisesti seuran toista kultakautta. Vuonna 1930 alkanut sarjamuotoinen Suomen mestaruuskilpailu toi seuralle vuosikymmenen aikana kolme jalkapallon Suomen mestaruutta (1932, 1935 ja 1937), kaksi hopeaa (1931 ja 1936) ja yhden pronssin (1930).

Vuonna 1935 HPS matkusti Ruotsiin pelimatkalle ja kohtasi Tukholman AIK:n, jolla oli kova maine myös Euroopan kentillä. Vastoin ennakko-odotuksia HPS kukisti AIK:n 2–0 Paavo Virtasen ja Pentti Larvon tekemillä maaleilla. Voitto oli suuri tapaus Suomen ja Ruotsin jalkapallomaailmassa, ja se lukeutuu yhdeksi hienoimmista saavutuksista 30-luvun jalkapalloilussamme. Tukholmassa Dagens Nyheter kehui vuolaasti HPS:n peliä, jossa se näki tyylikkyyttä. Lehden mukaan poissa oli "juokse ja potki" -pelaaminen, jota aikaisemmin nähtiin suomalaisten otteissa. Pentti Larvon lehti nosti Pohjoismaiden parhaaksi keskushyökkääjäksi.

Seuran edustus vankistui Suomen Palloliitossa ja Helsingin piirissä. HPS oli merkittävä vaikuttaja ja vallankäyttäjä Suomen jalkapallomaailmassa kentällä ja kulisseissa. Maajoukkueessa HPS:lla oli edelleen vahva edustus. Parhaimmillaan avauksessa oli jopa seitsemän palloseuralaista.

Jääkiekossa HPS otti kaksi SM-hopeaa (1932 ja 1934). Seurassa toimi 1930-luvun lopulla urheilutoiminnan lisäksi vireä näytelmäkerho, josta nousi yksi kansallinen filmitähti. Kaarlo Oksanen näytteli useissa Tevo Tulion elokuvissa, joihin kuuluivat mm. Laulu tulipunaisesta kukasta, Nuorena nukkunut ja Tukkijoella.

1940-luku

Toinen maailmansota ja sen jälkeinen jälleenrakentamisen ja sotakorvausten aika vaikuttivat yhteiskuntaan vahvasti. 1940-luku merkitsi jalkapalloseuroille toiminnan vaikeutumista ja sodan päättymisen jälkeen alkanutta uutta vaihetta. HPS joutui muiden tavoin uuteen tilanteeseen. Tuloksellisesti 40-luku oli seuran regressiota. Kokoonpanot jouduttiin laittamaan uusiksi, ja nuorten pelaajien murtautuminen edustusjoukkueisiin tapahtui vähitellen. Pääkaupunki menetti jalkapallossa johtavan asemansa, ja maakuntien joukkueet veivät suurimman osan mestaruuksista. HPS:n sai jalkapallossa SM-hopeaa vuonna 1945 ja pronssia vuonna 1948.

HPS:ssa Kauko Karvosen puheenjohtajuus siirtyi 40-luvun puolivälissä Yrjö Tornivuorelle, ja jo vuonna 1932 johtokunnassa mukana ollut Max Viinioksa nousi 40-luvulla seuran sihteeriksi. HPS putosi pääsarjasta ensimmäistä kertaa toimintansa aikana, nousi takaisin ja päätti vuosikymmenen putoamalla uudelleen mestaruussarjasta.

1950-luku

1950-luvulla HPS:ssa siirryttiin Max Viinioksan aikaan. Vuonna 1953 alkanut puheenjohtajuus vahvisti hänen asemansa seuran isähahmona. Seuran vanhoja perustajajäseniä oli johtokunnan toiminnassa vielä mukana, vaikka veri olikin vaihtunut myös organisaation puolella. Edustusjoukkueelle vuosikymmen merkitsi joukkueen nuorennusleikkausta. Vallilan kundit valtasivat Sven Sinikarin vetämän edustusjoukkueen pelipaikat, ja pitkään odotettu nousu mestaruussarjaan tapahtui kauden 1955 päätteeksi. Samana vuonna HPS pelasi ensimmäisessä Suomen Cupin loppuottelussa Hakaa vastaan häviten ottelun 1–5. Vuonna 1957 voitettu toistaiseksi viimeinen Suomen mestaruus ja seuraavana vuonna saavutettu hopea nostivat HPS:n jälleen maan eturivin joukkueeksi. Joukkueeseen tuli vahvistuksia erityisesti Vaasasta ja myös pääkaupungin muista joukkueista.

HPS oli myös kansainvälisen jalkapallon uranuurtaja 1950-luvulla. Se osallistui vuonna 1958 ensimmäisenä suomalaisena joukkueena Mestareiden liigan edeltäjään Eurooppa Cupiin.

Kai Pahlman nousi yleisön tietoisuuteen ja hänestä kehittyi vähitellen jalkapalloikoni, joka veti yleisöä katsomoihin. 1950-luvun lopulla tapahtunut nousu ei kuitenkaan osoittautunut seuran osalta pysyväksi ilmiöksi.

1960-luku

1960-luku merkitsi HPS:lle otteen herpaantumista ja putoamista pysyvästi pois mestaruussarjasta. Vuonna 1962 saavutettu Suomen Cupin voitto ja sitä seuranneet kansainväliset pelit jäivät seuran 1960-luvun viimeisiksi valopilkuiksi. Sopupeliepäilyt ja Kai Pahlmanin ero seurasta 1963 olivat enteellisiä. Vuonna 1964 kauden päätteeksi tapahtunut putoaminen osoittautui kohtalokkaaksi. Vaikka uutta nousua yritettiin koko ajan, se ei kuitenkaan onnistunut. Pelaajat vaihtuivat joukkueessa tiuhaan, ja taloudellinen tilanne heikkeni.

Bingotoiminta aloitettiin 1968, ja siitä kehittyi seuralle elintärkeä rahoituskanava. Seurassa pelattiin jalkapallon ohella käsipalloa, koripalloa, jääpalloa, kaukalopalloa ja jääkiekkoa. Max Viinioksan ohella seuran toinen voimahahmo oli Fjalar Åsten, jonka aktiivisuuden varassa toimi moni seuran asia.

Nuorisotoiminta piristyi, mutta se ei kuitenkaan tuonut kaivattua vahvistusta edustusjoukkueen kilpailukykyyn. Pelaajia haalittiin rahalla seuran ulkopuolelta, ja HPS:n Tuki ry perustettiin seuran toiminnan turvaksi.

1960-luvun loppu toi päätepisteen Max Viinioksan puheenjohtajuudelle. Seuraikoni vetäytyi vähitellen aktiivitoiminnasta. Vaikutukset näkyivät selkeästi seuraavalla vuosikymmenellä seuran toiminnassa. HPS:n edustajat olivat hyvin mukana SPL:n ja Helsingin piirin päättävissä elimissä. Vaikuttamisen painopiste oli siirtymässä kentältä kabinetteihin.

1970-luku

Vuosikymmen alkoi seurassa puheenjohtaja Uolevi Lehikoisen johdolla. Palloseuralaisen taustan puuttuminen alkoi näkyä seurassa. Viinioksan kaltainen sitoutuminen seuraan ja sen tukemiseen hiipui. HPS:n Tuki ry ja bingotoiminta olivat seuran talouden kivijalat, vaikka nekin välillä horjuivat. Seuran käsipallojoukkue pelasi mestaruussarjassa, ja jääpallo, kaukalopallo ja jääkiekko olivat edelleen ohjelmassa.

Jalkapallon edustusjoukkue pelasi divareita välillä pudoten ja välillä nousten: joukkue heilahteli kakkosdivarista kolmoseen ja välillä ykköseen, ja vuosikymmen päättyi kakkosessa. Talous oli jatkuva ongelma seurassa, ja vekselivetoista elämää vietettiin useana vuonna. Toiminnan pääpaino oli edustusjoukkueessa, joka kasattiin aina kausi kerrallaan. Rahan niukkuus pakotti tekemään valinnan edustusjoukkueen tai nuorisotoiminnan välillä, ja päätös osui edustusjoukkueeseen. Nuorisotoimintaan ei riittänyt resursseja, eikä se ollut riittävän hyvällä tasolla, jotta seura olisi sieltä voinut ammentaa edustusjoukkueeseen reservejä. Jäsenmaksujen kerääminen tuotti edelleen ylivoimaisia vaikeuksia, ja talouden heikko tilanne jarrutti voimakkaasti seuran toimintaa ja kehittymistä.

1980-luku

80-luvulla toiminnan painopiste siirtyi Vallilasta lopullisesti Pakilan–Paloheinän alueelle. Vallilan väestöpohja ei enää mahdollistanut vireää nuorisotoimintaa. Junioritoiminta virkistyi alueellisen painopisteen siirron myötä, vaikka edustusjoukkueella oli vielä keskeinen asema seuran toiminnassa.

Edustusjoukkue pelasi 80-luvun alkuvuodet kakkosdivarissa, nousi ykköseen, laskeutui takaisin kakkoseen, otti vauhtia kolmosesta ja päätti vuosikymmenen kakkosessa. Oma junioritoiminta ei kyennyt ruokkimaan edustusjoukkuetta tarpeeksi, ja hissiliike oli pysyvä ilmiö niukan talouden aikana. Taloudellinen tilanne oli edelleen kireä, vaikka talouden tasapainottamisen nimeen vannottiin joka vuosi. Vain niukkuutta riitti jaettavaksi. Bingotoiminta oli edelleen keskeinen tulonlähde.

Tyttöjalkapalloilun aika alkoi seurassa 1983, kun ensimmäinen tyttöjoukkue aloitti toimintansa.

1990-luku

1990-luvulla HPS kehittyi edustusjoukkuevetoisesta seurasta nuorisotoimintaa painottavaksi seuraksi. Johtokunnassa oli enemmistö juniorijoukkueiden edustajilla, ja seurasta tuli junioripelaajien vanhempien hallinnoima organisaatio. Paikallisuus ja vahva talkoohenki olivat vuosikymmenelle leimallisia seuran toiminnassa.

Edustusjoukkueen kannalta vuosikymmen oli dramaattinen. Nelos- ja kolmosdivarissa sukkulointi päättyi nousuun kakkoseen ja FinnPan farmijoukkueeksi. HPS pelasi jopa noususta ykköseen syksyllä 1998. Vuosikymmen päättyi lopulta katastrofiin, kun FinnPan kanssa tehty farmisopimus purkaantui, ja HPS joutui luopumaan kokonaan edustusjoukkueen toiminnasta ensimmäistä kertaa historiansa aikana.

2000-luku

Uusi vuosituhat käynnistyi puheenjohtaja Hannu Ilvesniemen johdolla. Harjoitteluolosuhteet paranivat, kun seuran ensimmäinen oma halli nousi Pakilaan vuonna 2003. Jäsenmäärä alkoi kasvaa, talous vahvistui, ja seuraan palkattiin ensimmäiset toimihenkilöt. Palkatun henkilöstön ja johtokunnan määrätietoisen työskentelyn myötä suunnitelmallisuus lisääntyi seurassa. HPS oli jo 1990-luvun lopulla määrittänyt itsensä paikalliseksi, junioritoimintaan keskittyväksi kasvattajaseuraksi, ja tämä suuntaus vahvistui edelleen.

2000-luku on merkinnyt HPS:n miesten edustusjoukkueelle pysyvää alasarjaelämää. Se aloitti pohjilta seiskadivarista kohti ylempiä tasoja, ja kolmonen on nykyisin vakiintunut joukkueen sarjatasoksi. Tehtyjen päätösten mukaisesti katse on kääntynyt kohti seuran omia junioreita, ja edustusjoukkueen kokoonpanossa yhä useamman pelaajan pelaajapolku on alkanut omassa seurassa.

Vuonna 2008 puheenjohtajaksi valittiin Kurt Grönlund. Hänen kaudellaan on jatkettu vahvaa olosuhteiden ja valmennuksen kehitystä seurassa. 2010-luvulla aloitettu panostus tyttöfutikseen on näkynyt sekä tyttöpelaajien määrän kasvuna että naisten edustusjoukkueen menestyksenä. Kaudesta 2017 alkaen naisten edustusjoukkue on pelannut naisten ykköstä ja on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä sen kärkijoukkueista.

2014 valmistui seuran täysimittainen keinonurmikenttä Sokkarin hiekkakentän paikalle Paloheinään. Jämäkkä toiminta ja olosuhteet ovatkin näkyneet jäsenmäärän kasvuna. Lisenssipelaajien määrällä mitattuna HPS on ollut viime vuodet Helsingin piirin neljänneksi suurin seura reilulla tuhannella pelaajallaan.

Vuosi 2017 jäi historiaan seuran juhlavuotena: sadan vuoden taivalta juhlittiin monin tavoin ja juhlallisin menoin läpi vuoden, ja se huipentui juhlailtaan 2.12.2017.

Kuuluisia HPS:ssa pelanneita pelaajia ovat mm. William Kanerva, Aulis Koponen, Viljo Kuhlberg, Kaarlo Oksanen, Max Viinioksa, Kai Pahlman ja Jyrki Heliskoski. HPS:n esineistöä löytyy urheilumuseosta Helsingissä ja jalkapallomuseosta Valkeakoskelta. Myös elävään arkistoon on jäänyt välähdyksiä seurasta: tutustu historialliseen videoon, jossa vuonna 1958 Suomen Cupin loppuottelu HPS–Kups pelattiin vielä silloin uudehkolla Helsingin Olympiastadionilla. Valitettavasti kuopiolaiset veivät silloin voiton lukemin 1–0. Klikkaa itsesi mukaan nostalgiseen tunnelmaan!