Otteluraportti: HPS dominoi Briotech Arenalla – viisi maalia ja nollapeli

13.9.2025

Otteluraportin tarjoaa Vuokatin Aateli

HPS palasi voittojen tielle Briotech Arenalla kaatamalla VIFK:n selvin 5–0-lukemin. Kotijoukkue otti pelin komentoonsa heti alusta ja iski ratkaisevat osumat jo avausjaksolla. 

Ottelu alkoi räväkästi, kun Tessa Perttula riisti pallon vieraiden puolustukselta ja laukoi HPS:n johtoon jo kolmannella peliminuutilla. Hetkeä myöhemmin Henni Rinkinen oli lähellä lisätä johdon puskullaan, mutta VIFK:n maalivahti Annika Luomaranta venyi upeaan torjuntaan. 

Ottelun ensimmäiset 20 minuuttia pelattiin käytännössä kokonaan VIFK:n kenttäpuoliskolla. Vasta tämän jälkeen vieraat pääsivät ajoittain hyökkäysalueelle, mutta kokonaiskuva pysyi selkeänä: peli oli lähes alusta loppuun HPS:n hallintaa. 

HPS hallitsi kenttätapahtumia ja loi tilanteita taukoamatta. Painostus palkittiin 35. minuutilla, kun Eevi Paakkarin keskitys löysi Rinkisen pään, joka puski lukemiksi 2–0. Heti perään Alma Forstén vei HPS:n kolmen maalin karkumatkalle napattuaan paluupallon Oona Jääskeläisen ylärimaan osuneesta laukauksesta. Ennen taukoa myös Fanni Sinivuori osui ja tauolle mentiin HPS:n 4–0-johdossa. 

Toisella jaksolla HPS jatkoi hallintaansa, vaikka VIFK saikin nopeasti tauon jälkeen luotua vaarallisen tilanteen nopeasta hyökkäyksestä. Piita Kytölaakson laukaus kimposi HPS-maalivahti Sonja Fermin torjunnasta Veera Koskelalle, mutta Ferm ehti vielä toistamiseen väliin. 

HPS piti hyökkäyspainetta yllä loppuvihellykseen asti. Perttula kokeili laukausta suoraan vapaapotkusta, mutta Luomaranta torjui jälleen. Lopullinen sinetti nähtiin 87. minuutilla, kun Queenie Xiang viimeisteli kauden toisen osumansa Sonja Hillbergin nappikeskityksestä. 

HPS:n hallinta näkyi myös laukaustilastoissa. Joukkue laukoi ottelussa peräti 27 kertaa VIFK:n neljää vastaan. 

Kommentit 

Päävalmentaja Antti Ruonala: "Hyvä solidi voitto meiltä. Ei lähdetty aliarvioimaan vastustajaa, vaan pelattiin hyvällä asenteella. Vaasakaan ei missään vaiheessa luovuttanut, vaan taisteli loppuun asti. Hyvä nollapeli ja viisi tehtyä maalia, joten pitää olla tyytyväinen."

HPS nousi voiton myötä sarjataulukossa kolmanneksi, pisteen Åland Unitedin edelle. Åland United kohtaa sunnuntaina 14.9. PK-35 Vantaan Myyrmäessä. 

Seuraavaksi HPS matkaa perjantaina 19.9. Vantaalle, missä vastaan asettuu PK-35 Vantaa.