Tervetuloa Hopsiin, Milla Punsar!

12.11.2025

Milla Punsar on allekirjoittanut pelaajasopimuksen HPS:n kanssa. Kuva: NVTS Photography.

Hyökkäävä keskikenttä ja laituri Milla Punsar, 28, on allekirjoittanut pelaajasopimuksen Helsingin Palloseuran kanssa kaudesta 2026.

Punsar siirtyy HPS:aan FC Hongasta, jonka paidassa hän teki liigadebyyttinsä jo kaudella 2015. EPS:sta Honkaan siirtynyt Punsar edusti espoolaisseuraa koko aikuisuransa ajan ennen ulkomaan komennuksia. Hän pelasi FC Hongan riveissä kymmenen kauden aikana yhteensä 158 liigaottelua, joissa hän teki 46 maalia, toimien myös useana kautena joukkueen kapteenina.

Punsar on voittanut urallaan Suomen mestaruuden vuonna 2017, hopeaa 2019 ja pronssia 2016. Lisäksi hän on juhlinut Suomen Cupin voittoa 2015 ja hopeaa 2016.

Talvella 2023 Punsar siirtyi Saksan Bundesliigaan, SV Meppenin riveihin, jossa hän pelasi kymmenen ottelua ja teki yhden maalin. Loukkaantumisen jälkeen hän palasi hetkeksi Suomeen FC Honkaan, ennen uutta siirtoa SC Freiburgiin. Freiburgissa Punsar pelasi kaudella 2023–2024 kaksitoista Bundesliigaottelua sekä kaksi Cup-ottelua.

Päättyneellä kaudella Punsar pelasi FC Hongan paidassa Kansallisessa Ykkösessä 20 ottelua, joissa hän teki kymmenen maalia.

HPS:n valmennuspäällikkö Toni Anttila iloitsee kokeneen pelaajan liittymisestä joukkueeseen.

Upeaa saada Milla meille HPS:ään. Hän on kokenut pelaaja pääsarjatasolla ja pelannut myös Saksassa Bundesliigassa. Hän on myös loistava tyyppi, joka sopii täydellisesti joukkueeseemme, Anttila sanoo.

Hän tuo hyökkäyspäähän lisää monipuolista osaamista sekä johtajuutta. Uskon, että me pystymme tarjoamaan hänelle myös hänen omiin tavoitteisiinsa tukevan ympäristön, jossa hän pääsee edelleen kehittymään, Anttila jatkaa.

Punsar kertoo, että liittyminen HPS:aan tuntuu oikealta askeleelta uralla.

Tosi hyvät fiilikset on kyllä. Oon kuullut paljon hyvää tästä seurasta, niin innolla odotan jo, että pääsen mukaan treeneihin, Punsar kertoo.

Hän kuvaa itseään juoksuvoimaiseksi ja intensiiviseksi pelaajaksi, joka viihtyy sekä laidoilla että hyökkäävissä rooleissa.

Oon aika juoksuvoimainen pelaaja ja tykkään tehdä paljon töitä, haastaa 1v1-tilanteissa ja tietysti taklata. Mun parhaita ominaisuuksia ovat työmoraali, intensiteetti ja 1v1-tilanteet laidalla, hän sanoo.

Punsarin uran kohokohtiin kuuluu Suomen mestaruus ja eurokentillä pelaaminen Hongan paidassa.

Paras muisto uralta on ehdottomasti Suomen mestaruus 2017 Hongan kanssa ja sitä seuraavat Champions Leaguen pelit. Ja tietysti pelit Bundesliigassa, Punsar muistelee.

Tulevalla kaudella hän haluaa tuoda kokemuksensa ja johtajuutensa HPS:n menestykseen.

Joukkueen kanssa tavoite on saavuttaa mahdollisimman kirkas mitali. Henkilökohtaisesti haluan auttaa kokemuksella koko jengiä toimimaan yhtenäisesti, olla tehokas, tarjota maalipaikkoja muille ja tehdä myös itse, Punsar kertoo.

Lopuksi hän lähettää terveiset kannattajille.

Tulkaa sankoin joukoin Pakila Roadille kannustamaan meitä! Erityisesti kaikki pienet kannustajat – ottakaa perheet ja kaverit mukaan niin saadaan katsomot täyteen. Pääsette näkemään, kun HPS pelaa hienoa jalkapalloa ja meitsi painaa pari maalia, Punsar hymyilee.

Tervetuloa Hopsiin Milla!

Punsar tuo HPS:aan runsaasti pääsarja- ja kansainvälistä kokemusta. Kuva: NVTS Photography.